lauantai 4. kesäkuuta 2016

Talo tavallaan ja vieraat ajallaan - vinkit pikasiivoukseen.

Talo tavallaan ja vieraat ajallaan on useasti kuultu ns. vanhan kansan sanonta. Itse pidän kovasti niistä yllätysvieraistakin, vaikka meidän(kin) kodissa asutaan tavallaan ja usein tavarat ovat levällään. 

Kodistamme löytyy muutama murhekryyni, joihin kerääntyy tavaraa. Tasot ovat niin helppoja täyttää kaikella, mitä juuri silloin on kädessä. Oma ns. paheeni näissä asioissa on nippujen tai projektien kerääminen.

Minulla on usein papereita, jotka pitää käydä läpi ja kohtahan niitä on jo iso kasa. Kerään siis nippuja, joille pitää tehdä "jotain" ja ne jäävät odottamaan parempaa aikaa. Se, milloin se parempi aika on, en osaa sanoa. Usein hetki ennen deadlinea tai sen jälkeen.

Siksi onkin aivan yksi ja sama, olisiko nämä paperikasani jossain muualla kuin silmien alla. Ne käydään joka tapauksessa läpi ennenmmin tai myöhemmin. Useimmiten myöhemmin..


Murhekryyni nro 1: eteinen ja aulan lattia, sekä lipasto. Näihin kertyy kengät, aurinkolasit, reput, pyöräilykypärät, käsilaukku, avaimet.. Noh tiedätte kyllä. Lista taitaa olla loputon. Oikeastaan nämä lipaston päälliset voisivat mennä samaan kategoriaan puolikäyttöisten vaatteiden kanssa. Tarpeellisia, mutta mahdottomia.

Ylemmässä kuvassa on Murun fudiskamat, minun laukkuni ja meikkini, Pienimmän reppu, yksi pyyhe kuivumassa ja muuta sälää. Alemmassa kuvassa olen kerännyt tavarat paikoilleen ja sulkenut eteisen oven. Koko homma otti ihan maksimissaan viisi minuuttia, kun vaan viitsi sen tehdä.

Tärkeintä olisi siis laittaa tavarat suoraan paikoilleen, mutta onneksi pikasiivouksella pääsi pitkälle.


Keittiö, murhekryyni nro 2: tasot, tiskit ja pyykit. Ylempi kuva ei ole mitenkään epätavallinen näky meillä. Pyykit kuivuvat keittiössä ja takana oleva ikkunataso on usein täynnä kuivia, viikattuja kasoja. Joku on käynyt kaupassa ja tyhjentänyt kriittiset ostokset jääkaappiin, muovikassin sisällä saattaa olla vielä esimerkiksi säilykepurkki.

Tiskikone odottaa loppujen tiskien laittoa avoimena ja saattaapa siinä olla myös roskapussi roikkumassa, sillä roskiskaappi on huonosti suunniteltu ja astiassaan oleva puolitäysi pussi on "täynnä".

Tämänkin siivous otti noin viisi minuuttia. Eniten taisi viedä aikaa tiskikoneen täyttö, mutta nyt se jo hurisee rauhoittavasti taustalla. Pyykit eivät minua useinkaan häiritse, mutta niiden poistamisen jälkeen keittiöön tulee taas se kiva tilan tuntu.

Tasojen siivous on nopeaa, lääkeet sinne minne kuuluvatkin - yläkaappiin ja muutkin tavarat paikoilleen. Tiskipöydän tyhjennys ja tiskiharja kaapin sisäpuolelle roikkumaan.


Olohuoneessa (kolmas murhekryyni) vietämme paljon aikaa ja siellä on myös ruokapöytä. Pöydälle jää usein esimerkiksi ketsuppi aterioinnin jälkeen ja siitä löytyy myös läppärit. Sohvilla ja nojatuoleilla on muutama puolikäyttöinen vaate, sekä lasten unipukuja. Lattialta löytyy muutama muisti- ja palapeli.

Tavaroiden kerääminen vei ehkä kaksi minuuttia ja kun ipanoita pyytää jo heti pukemisen jälkeen viemään omansa pois, tila pysyy siistinä. Ruokapöydän raivaaminen tekee myös jo paljon.

Suurin osa "epäsiisteydestä" on siis omaa laiskuutta ja korjattavissa joko välittömästi tai muutamassa minuutissa. Jo irtotavaroiden poistaminen saa aikaan huomattavan muutoksen, jonka voi halutessaan toteuttaa vaikka kahvinkeiton lomassa.

"Meillä on tää tälläinen peruskaaos" kuuluu usein vieraiden astuessa sisään. Vieraat harvemmin tulevat arvostelemaan kotia, ystävät nyt eivät ainakaan. JOS itse ahdistuu yllätysvieraista, voi toki pyytää vieraita tulemaan ajallaan ja tehdä perussiivouksen. Yksi vaihtoehto on tehdä pikaskannaus ja analysoida kipupisteet, kuten minä tässä postauksessa ja miettiä mitä niille voisi tehdä.

Yhtä kaikki, kodin pikakohentaminen vartin varoajalla on mahdollista. Ainakin jos uskoo naistenlehtien tekemiä listoja.

6 kommenttia:

  1. Se on totta jos viitsii edes sen 5-10 min uhrata niin saa äkkiä siistiä. Sorrun itsekin siihen että kasailen projekteja sinne tänne. Pahin on nyt kirppis ja hyväntekeväisyys kassit mitkä vaan pyörii ja pyörii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös ne "kirppiskassit" jotka vievät nurkissa tilaa ja keräävät pölyä.. Muutenkin nuo erilaiset nyssykät ovat paheeni :D

      Poista
  2. 'Teillä on aina niin siistiä' kuuluu monesti vieraiden suusta :)
    Voi kun näkisivät nyt..ruokapöydälle ei sovi yömään, kun ompelukone ja saumuri ja likan puvun teko on vallannut sen ja puolet olohuoneesta jo 5 päivää!(Ja minua ahdistaa jo;))
    Mies on palannut reissusta ja matkalaukit 1,2 ja 3 ovat ripoteltu eteiseen, makuuhuoneeseen ja takkahuoneeseen..
    Koulut loppu, joten pojan koulureppu oli unohunut myös keskelle keittiön lattiaa...siirsin sen jalalla pojan huoneen kynnyksen yli...jne.
    Meillä on ns. siivous-sulkeiset, kun joku soittaa ja kysyy saiskos kahvia ohikulkiessaan..kaikki juoksee ja kahmii kamoja ja piilottaa ne.
    Ilosena hymyilemme siis vieraiden kommenteille. Meille saa aina tulla kylään! Jopa omalla riskillä, koska joskus ei ehkä olekkaan niin siistiä :D
    Ihanaa ja kiireetöntä viikonlopun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kerroit just meidän arjesta :D
      Silti vieraat ja ystävät ovat aina tervetulleita, vaikka siisteys kestääkin sen nanosekunnin..

      Poista
  3. Meillä on kanssa tasot se murheenkryyni, ne on aina täynnä tavaraa. Kunpa jaksaisi ja viitsisi aina laittaa tavarat paikoilleen. Sitä pääsisi tosi paljon helpommalla. Just tänään siivotessa ehdotin miehelle siivoojan palkkaamista 😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli siivooja joskus ja kun mä olen sellainen, joka imuroi joka päivä niin eihän siitä mitään tullut :D Tavaratkin oli "väärässä" paikassa :D
      Tasot on kyllä pahoja!

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥