keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Vinkit Tukholmaan - Drottningholmin palatsialue.

Moikka taas! Siinä missä kesäkuussa mietin, miten Ruotsissa, tarkemmin Visbyssä on mahdollista olla niin Etelä-Ranskalainen fiilis, löytyy ihan Tukholman ulkopuolelta Ranskalainen muotopuutarha. No ei sentään, mutta pääni ja sydämeni kanssa palasin vuoden takaisiin Pariisin tunnelmiin rantautuessani Drottningholmin saarelle.

Alunperin minulla ei ollut edes suunnitelmissa tätä upeaa kohdetta, mutta matkakumppanini Sanna sai houkuteltua mukaan. Iso kiitos! Ilman häntä tämä upea kohde olisi vielä tuntematon..


Drottningholmin linna ja palatsialue sijaitsee siis hieman Tukholman ulkopuolella ja sinne on mahdollista kulkea joko lautoilla tai julkisilla. Lautat lähtevät kaupungintalon vierestä. Sporttaajat ottavat pyörät alleen ja seuraavat merkittyä pyörätietä. Lisätietoja kulkumahdollisuuksista löydät Drottninghomin linnan sivuilta.

Jos vain on kaunis ilma, suosittelen lämpimästi lauttamatkaa, joka kestää noin 45 minuuttia. Samalla Tukholmasta saa taas uuden kuvan mereltä käsin. Lauttamatkalla on mahdollisuus ruokailla tai fikata (kahvitella) todella kohtuulliseen hintaan. Sanoisin jopa älyttömän halvalla verrattuna vastaaviin lauttaruokailuihin Suomessa.

Tällä kertaa en päässyt tutustumaan itse linnaan, sillä siellä vietettiin juuri viikonloppuna Prinssi Alexanderin ristiäisiä ja linna oli yleisöltä suljettuna edeltävän viikon. Puutarha ja Kiinalainen palatsi, sekä labyrintti ovat kuitenkin niin suuria, että niissäkin riitti näkemistä ja sulattelemista.


Paikan päällä aikaa kannattaa varata vähintään kaksi tuntia, mieluummin kolmekin. Kohde sopii myös niille, jotka tulevat aamulla Tukholmaan ja lähtevät takaisin iltapäivälaivalla. Palatsialueelta löytyy ravintola ja pressbyrån (r-kioski), mutta ainakin ravintolassa oli hinnat suunniteltu turisteille.

Perheen kanssa alueeseen tutustuessa kannattaakin käydä icasta, hemköpistä tai coopista ostamassa eväät mukaan ja nauttia ne upeassa puutarhassa. Omalla reissullani suosittu kohde eväiden syöntiin oli labyrintin keskiosa, missä viihtyy suurempikin perhe.

Karttoja suurelle alueelle on saatavilla ilmaiseksi yhdistetystä ravintola/info/lahjatavaraputiikista. Puutarhasta ja sen historiikista löydät lisätietoa TÄSTÄ.


Itse Drottningholmin linnan lisäksi alueella on myös pienempi Kiinalainen palatsi (Kina Slott), joka ei kuitenkaan koristeellisuudellaan häviä päälinnalle. Opastettuja kierroksia on saatavilla myös englanniksi. Palatsista löytyy mm. kaiku- (echo room) ja kuiskaushuoneet (whispering room), jotka tosiaan akustiikallaan mahdollistavat kyseiset toiminnot.

Tarina kertoo, että kaikuhuoneen ovet avattiin puutarhaan päin, kun siellä pidettiin konsertteja ja musiikki tulvi sisälle uskomattomalla tavalla. Samoin esimerkiksi taputtaminen raikuu pitkin tilan seiniä.

Palatsin seinät ovat todella koristeelliset ja käsinmaalatut ja kullatut kuvioinnit tekevät vaikutuksen vähemmänkin historiaa tai käsityötä arvostavaan. Paikan päältä voi bongata myös majasteetillisen wc:n ;)

Palatsin yhteydessä on myös pienempi puutarha ja leikkipaikka lapsille. Täällä saa mm. istuttaa oman auringonkukan.


Drottningholmin palatsialueen kokoa on vaikeaa hahmottaa näin pintaraapaisuna, mutta uskokaa kun sanon sen olevan täysin oma maailmansa. Kun alueelta poistuu ja törmää autoihin, tunne on kuin puulla päähän lyöty. Barokkipuutarha tosiaan vie mukanaan aikakaudelleen.

Jos shoppailu ja Gamla stan on jo nähty useamman kerran, suosittelen lämpimästi Drottningholmia. Halutessaan ehtii varmasti molemmat!


(yhteistyössä visit sweden)

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tuo oli jotain todella erityistä <3

      Poista
  2. Mä olen käynyt tuolla joskus 11-12-vuotiaana ja oli tosi vaikuttava paikka. Ruotsista löytyy muitakin aivan upeita ja hienosti säilyneitä linnoja. Ollaan siis vanhempien kanssa niissä aikanaan kierretty useissakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä!
      Ja oikeasti minulla ei ollut aavistustakaan koko paikan olemassaolosta..
      Linnoista en tiedä, mutta sain vinkin yhdestä superkivasta paikasta lapsille!
      Toivottavasti pääsemme joskus käymään siellä :)

      Poista
  3. Kiva kun laitoit tuolta reilusti kuvia. Oon iät ajat miettinyt pitäiskö mennä. On se häkeltävää, että näinkin läheltä löytyy kunnollinen linna puutarhoineen. Olin aikoinaan laivalla töissä ja kolusin Tukholman päässä monta kolkkaa jonne perusristeilyllä ei tulisi mentyä. Tukholma on aivan ihana. Jatkossa jos oot menossa niin tsekkaa Zetas. Se on puutarhamyymälä, mutta se on aivan käsittämättömän hieno ja ihan toista maata kuin Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt viimeistään pitäisi mennä! :D
      Minä taas olen miettinyt pitäisikö hakea laivalle töihin, mutta tuskin se enää tässä vaiheessa kannattaisi kun on lapsiakin..
      Kiitos vinkistä, täytyy käydä!

      Poista
  4. Ihanat kuvat sulla! Itse en ole ehtinyt vielä kirjoittaa mitään reissusta :D Kiitos vielä matkaseurasta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      No sulla onkin ollut "vähän" muuta puuhaa :D
      Reissu oli kyllä mahdottoman kiva ja matkaseurahan siihen vaikutti <3

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥