perjantai 4. marraskuuta 2016

Talven herkullisin toppahaalari taaperolle kaikilla varusteilla!

Heipat ja ihanaa perjantaita! Toivottavasti teillä on ollut mukava viikko . Täällä pääsi talvi yllättämään täysin ja kesärenkaat vaihtuivat vasta eilen kotipihassa avuliaan ennestään tuntemattoman ihmisen toimesta. Ihanaa, että vielä löytyy näitä arkielämän ritareita!

Ipanoiden talvivarusteiden suhteen olin kuitenkin hämmästyttävän ajoissa (niinkuin välikaudenkin) ja tällä hetkellä nämä Reiman vermeet lämmittävät Pienintä. Kävin jälleen Tammiston myymälässä, ja aivan kuten viime vuonnakin olin ulkona kassin kanssa ennenkuin huomasinkaan.

Pidän kovasti tuosta myymälästä, sillä siellä pelaa palvelu, tietämys on kohdillaan ja koko setin saa saman katon alta. Nämä kun on värikoodattu toimimaan keskenään.


Haalariksi valikoitui värin ja hinnan puolesta Vacalis -toppahaalari, beetroot värissä. Uskon sen sen olevan tarpeeksi tumma, ettei ihan jokainen tahra näy ja toisaalta kivan värinen pikkuneidille. 

Pipoksi nappasin Majava -pipon, sillä narut ovat meillä edelleen ehdottomat. Vastaavissa väreissä löytyy myös Kompa, mikäli narut eivät ole tarpeelliset.

Puettavuuden kannalta kävi tuuri, että Tepas -hanskojen suurin koko mahtuu vielä viittä vaille viisivuotiaalle, sillä ihastuin niihin monta talvea sitten, enkä ollut valmis vielä(kään) luopumaan. 

Kaikenkaikkiaan todella kiva ja toimiva kokonaisuus, joka vuosien laatukokemuksella on hyvä. Näihin kaikkiinhan saa myös reimaGO -sensorin halutessaan seuraamaan aktiivisuutta! Mitä pidätte?

Nyt me ollaan valmiita nauttimaan aurinkoisista pakkaspäivistä ja tämäkin neiti odottaa jo ensimmäistä skimbatalveaan kuin kuuta nousevaa! Mahtavaa viikonloppua!


(*postaus sisältää mainoslinkkejä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta viestistä ♥