lauantai 10. joulukuuta 2016

Aurinkoinen pakkaspäivä järvellä.

Ihan parhaita talvisia hetkiä ovat ne, jolloin aurinko paistaa ja mahtava sää saa tuntemaan itsensä supersankariksi. Tuntuu, että d-vitamiini oikein pursuaa sisään!

Kaivoin luistimet esiin varastosta (paitsi minityypin, ne olivat jääneet pieneksi) ja suuntasimme jäälle nauttimaan kelistä. Jotenkin tuntuu, että nämä säät ovat olleet viimeaikoina kiven alla ja arki-illat kovin pimeitä ja lyhyitä. 

Emme muuten olleet ainoa, jotka ajattelivat näin. Järvi oli täynnä retkiluistelijoita ja muita ulkoilijoita :)


Muutama tunti hujahti supernopeasti ja kotona maistui perunamuusi ja makkarakastike paremmalle kuin ikinä. Toisaalta varmaankin tein parhaiten onnistuneen perunamuusin ikinä, sitä olisi voinut lapata suoraan lusikalla kattilasta ääntä kohden ja niin kyllä teinkin :D

Tänään ei siis ollut keittopäivä, vaikka siitä eilen bloggasinkin. Meillä on nimittäin minivieras kylässä ja lempiruokiin kuuluu tämänpäiväinen. Mitäpä sitä ei viihtyvyyden eteen tekisi..


Loppuillan suunnitelmiin kuuluu sohvahengailua ja saunomista. Tuli takassa ja kynttilät palamassa. Villasukat jalkaan, namipussi käteen ja lasi viiniä tai glögiä.. en ole vielä päättänyt. Enkä sitä, hengailenko pyjamahousuissa vai leggareissa, tai minkä leffan aion katsoa vai jatkanko kenties keskeneräisen kirjan parissa.


Mitä suunnitelmia teiltä löytyy? Ihanaa viikonloppua!


4 kommenttia:

  1. Oioi, luonnonjäälle kun pääsisi luistelemaan - se olisi onnea ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää kyllä suosi ja puitteet olivat kohdillaan <3
      Ihana päivä!

      Poista
  2. Mies just illalla kyseli, josko jää jo kantaisi. Sanoin nähneeni jo viikko sitten pilkkijän lähijärvellä....ehkä tänää voisi kaivaa luisimet ja suunnistaa kadun päähän luistelemaan....
    Omatekemä muusi on kyllä parasta, meillä jää kaupan pikamuussit syömättä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdittekö luistelemaan?
      Toivottavasi teillä oli mukava päivä <3

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥