sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Tallinnassa kahdestaan.

Terveiset Tallinnasta, toivottavasti teillä on ollut tosi onnistunut joulu :) Meidän talossa aatto meni yhdessä hujauksessa ja saimme nauttia hyvästä ruoasta perheen ympäröimänä. Influenssan vuoksi joulupukki kävi yöllä ja aamusta kuusen alunen olikin täynnä paketteja!

Allekirjoittaneelle pukki toi kameraan uuden linssin, kauan haaveilemani laajiksen ja yhtä toivotut langattomat nappikuulokkeet juoksukaveriksi ja salille. 

Yksi kivoimmista lahjoista oli ehdottomasti jo syksyllä hankittu pieni irtiotto arjesta Tallinnaan. Lähdimme aamusta laivalla tänne ja huh, että keikutti! Parin tunnin aikana ehti tulla aikamoinen olo, joka onneksi tasaantui heti maissa.


Olemme samassa hotellissa, kuin kaksi vuotta sitten tosin eri puolella. Kaksi vuotta sitten majoituimme vanhassa siivessä ja nyt uudessa. Molemmat puolet ovat aivan ihania, tosin vanhan puolen vaaleus kiehtoo enemmän :D

Kävimme syömässä pihviravintola Argentiinassa, joka sijaitsee juuri sopivan kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hyvä perusruoka, keskihintainen ja ystävällinen palvelu. Tilasimme 700g lihalajitelman kahdelle ja ilman alkuruokiakin oli kyllä tuhti! Alkuruokien kanssa tuosta syö kyllä kolme! Sanoisin, että hyvä ruoka, perussettiä ja nyt nähty.

Alkuilta menikin sitten hotellin uima-altaalla porealtaassa ja nyt tapamme mukaan loikoillaan huoneessa ja todennäköisesti nukahdetaan aikaisin.. En malta odottaa aamupalaa :) Mukavia pyhien jatkoja sinne! Mitäs teillä on puuhattu?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta viestistä ♥