perjantai 10. helmikuuta 2017

Blogin synttäriviikko - valokuvaus sis. arvonnan.

Synttäriviikko lähenee loppuaan ja on aika käynnistää myös viimeinen arvonta. Valokuvaamisesta on tullut minulle blogin myötä äärettömän rakas harrastus ja ehkä tekin kuluneen viikon kuvien perusteella voitte yhtyä mielipiteeseeni kehittymisestä.

Valokuvaamisesta on harrastuksen lisäksi tullut myös osa jokapäivästä leipääni ja oman iloni lisäksi olen tehnyt myös kuvauksia muille. Olen kuvannut yritysten tiloja, tuotekuvauksia ja perheitä. Perhetapahtumia, iloisia ja niitä surullisempiakin.

Mikäli sinä tai yrityksesi kaipaatte kuvausta, laita ihmeessä viestiä. Y-tunnus löytyy kyllä ja maksan veroni. Useimmiten useampaan kertaan :D


Yhteistyökumppaneiden sponsoroimien palkintojen lisäksi haluan tarjota myös itse jotain, minähän tämän blogin takana olen. Viikon viimeinen arvontapalkinto on siis kuvauslahjakortti, joka sisältää 45 minuutin mittaisen kuvauksen ja 10 kpl käsiteltyjä kuvatiedostoja. Kuvaus järjestetään voittajan kanssa yhdessä sopimassamme paikassa, kuitenkin tässä Keski-Uudellamaalla Tuusulan huudeilla.

Kiitos kaikille jo tähän mennessä arvontoihin osallistuneille, muistakaahan että kaikki arvonnat päättyvät su 12.2.2017 ja voittajille ilmoitetaan sekä postauksissa että myös henkilökohtaisesti. Onnea viimeiseen arvontaan!

Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille ja tietysti lukijoille. Ilman teitä tämä homma olisi huomattavasti tylsempää :)


26 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!
    Ja, ehdottomasti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  2. Onpas ihania kuvia : )
    Mielelläni Tuusulaan saapuisin kuvattavaksi !

    rituha@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa! Perhepotretti olisi ajankohtainen :)

    VastaaPoista
  4. Mukana kuvien arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon!
      Laitan sinulle sähköpostia ja voimme sopia tarkemmat kuvauspäivät ja toiveet :)

      Poista
  5. Voi miten iloinen kelkkailija jäällä! Onnea syntymäpäiväsankarille!

    VastaaPoista
  6. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Koko perheestä olisi mukava saada kuvia.

    VastaaPoista
  7. Jo pidempään haikaillut yhteiskuvaan lapsen kanssa kun vielä melko pieni; muistoja!! <3
    helieli73@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ehdottomasti mukana arvonnassa, pipanoista olisi ihana saada isoäidin koiran kanssa kuvia :) Eikä matka olisi edes pitkä ;)

    VastaaPoista
  9. Ihana arvonta! Perhekuvaus täällä haaveissa <3

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa! :) Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa. Keväällä olisi mukava saada kuvattua koko perhe uuden kodin edustalla. 😊

    - Heidi L.

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa:-)
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  13. Ihana arvonta! Ehdottomasti mukana :) Olemme kyllä Pohjois-Suomesta, mutta kesälomalla muutenkin etelään suuntaamme, joten jos voitto kohdalle sattuisi, järjestäisimme itsemme paikalle 😄 speuhkur@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Tosi hyviä kuvia ja mukana arvonnassa ♥

    VastaaPoista
  15. Niin kauniita kuvia sulla! Perhekuva olisi tosi mieleinen.
    Hyytihe@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Kuvaus olisi ihana palkinto, mukana siis! 🙂

    VastaaPoista
  17. Todella ihania kuvia!
    Mukana <3
    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa! Pakko päästä sinun kuvattavaksi kevään aikana. Mukaan ottaisin tyttäret ja ehkä miehen :D. Haaveissa olisi kuvat, joissa näkyy äidinrakkaus.
    jokapel(a)utu.fi

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa! ��

    lounatuulen @gmail.com

    VastaaPoista
  20. Ihania kuvia ♡
    Näitten takia olen jo kauan seurannut blogia.
    justi@netti.fi

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥