keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Hiihtolomaterveiset Himokselta ja linkkaa blogisi.

Aurinkoiset Himosterveiset! Hiihtoloma kuluu yhdessä hujauksessa ja vihdoin Pieninkin on saatu rinteeseen mukaan. Ihanaa nähdä toisen innostus ja ilo, opekin kehui oppilasta. Otimme Pienimmälle yhden yksityistunnin, niinkuin Tirpallekin aikoinaan. Loput olen opettanut sitten itse vaihtelevalla menestyksellä :D 

Tänä päivänä Tirppa laskee kyllä jo upeasti ja varmasti. Esikoinen kävi aikoinaan Wernerin ja on myös taitava laskija. Ihanaa, että olemme koko perhe saaneet samat laskugeenit ja pääsemme nauttimaan yhteisestä harrastuksesta.


Säiden suhteen tässä on käynyt superhyvä tuuri, sillä aurinko on hellinyt läsnäolollaan. Pitäisi itsekin hankkia peililasit vielä noiden yleislasien kaveriksi. Ehkä ehdin ne käydä katsomassa ennen Itävallan laskettelureissua..

Meillä on ollut mukana täällä myös Murun äiti, joka on osiltaan auttanut ihan hurjasti. Lapset ovat saaneet mummiaikaa ja me vanhemmat päässeet laskemaan myös yhdessäkin. Tänään olisi tarkoitus vielä viimeisen kerran käydä iltamäessä koko porukka :)


Vuokrasimme tosi kivan mökin ihan länsirinteiden juurelta. Himosport -mökit ovat niin lähellä, että isot lapset pääsevät laskemaan ihan itse kävellen. Voin suositella lämpimästi!

Mutta hei! Tässä lomalla on ehtinyt myös lueskella muutamia blogeja ja huomaan, että osa lemppareistani on lopettanut ja kaipaan uutta luettavaa. Toivoisinkin, että linkkaisit blogisi tähän ja lupaan käydä jokaista katsomassa ja teen myöhemmin myös blogisuosikeistani oman postauksen tämän instasuosikkipostauksen tyyliin :)

Nyt hauskaa hiihtolomaa tämän viikon lomailijoille ja tsemppirutistus muutamaan päivään ensi viikon lomailijoille!

ps. kuvat löytyy instastani @lapetiteprincesseblog ja muutama snäppi @Elisa.lpp 


36 kommenttia:

  1. Ihania lomakuvia!
    Blogini löytyy täältä:http://elinamaista.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana blogilöytö!
      Tykkään myös sun kuvista :)
      Lisäsin lukuluetteloon!

      Poista
  2. http://nellixo.blogspot.fi

    Taaperoarkea ja toisen vauvan odotusta kahden kulttuurin perheessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todella kuvauksen mukaisesti hyvän mielen perheblogi <3
      Ja ihana toi sun instabannerijuttu!

      Poista
  3. Ompas rentouttavan kuuloinen loma! Ja ihana auringonpaiste..jotain ihan muuta kuin tämän päivän keli täällä meillä :) Linkkaan blogini!http://bikkenpilttuu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Oi, mikä auringonpaiste! Oma blogini löytyy osoitteesta http://www.vauva.fi/blogit/on_elettava_huolella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkkauksesta!
      Tämä olikin ihan uusi tuttavuus :)

      Poista
  5. Perhelifestyle-blogi täällä, kahden lapsen äiti kirjoittelee tällä hetkellä remontista ja sisustamisesta ja tietty paljon muustakin :)
    http://thebabystepp.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän lapsilla on tosi kauniit nimet <3
      Mielenkiintoisia postausaiheita!

      Poista
  6. Ihana talvitunnelma! Oma sisustuspainotteinen porvoolainen blogi osoitteessa http://villamurunen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogi onkin tuttu ja oot seurantalistalla :)
      Porvoo rokkaa aina!

      Poista
  7. Olisipa ihana päästä rinteeseen.
    Olen juuri aloittanut uuden lifestyle-blogin, joten vielä ei hirveästi tekstejä sieltä löydy, mutta koko ajan tulee lisää. Niin ja blogi löytyy osoitteesta http://www.ikkunalla.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan energinen blogi!
      Mua ainakin kiinnostaa kaikki hyvinvointiin liittyvä :)

      Poista
  8. Mukava loma! Ja, täällä iloitaan myös siitä kuinka koko perhe rinteessä, kuopusta myöden. unelmoidenhaaveillen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin on jo ihana vanha tuttu, jota seuraan :)
      Ihan liian harvoin tulee kommentoitua, lupaan parantaa tapani!

      Poista
  9. Ihania lomakuvia, viettäkää mukava loma!

    willalemmelle.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva blogi ja löysin vielä uuttakin luettavaa blogisi kautta!
      Win-Win :D

      Poista
  10. Himos on tuttu paikka omilta laskettelureissuilta! Vielä ei olla jälkikasvun (4v ja 1,5v) kanssa päästy laskettelemaan, mutta odotan niitä aikoja kovasti.

    Uskon, että voisit tykätä pikkulapsiperheen matkablogista! Kivoja kohteita pienellä twistillä ja rajallisella budjetilla. :)

    Lähinnä Kauempana -blogiin pääset tästä linkistä: Lähinnä Kauempana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei todellakin kiinnostaa!
      Kiitos linkistä :)

      Poista
  11. Onpa ihana loma teillä! Ihania loppulomapäiviä teille. :)

    Blogini löytyy täältä: www.luomulaakso.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria :)
      Mä luin itseasiassa sun blogia pitkäänkin, se on vaan tippunut listoilta!
      Olisikohan mennyt aikoinaan blogilistan lopettamisen myötä.. :(
      Tykkään, koska luomu ja koska meilläkin on erityinen <3

      Poista
  12. ITse en oo kymmeneen vuoteen käynyt laskemassa, mutta pieni kipinä aina herää kun katselee näitä kuvia, missä porukka laskee kauniissa auringonpaisteessa :)

    tervetuloa vierailemaan www.nauravanappi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tääkin on tuttu blogi!
      Tykkään kovasti sun käsitöistä, oot ihan mielettömän taitava <3

      Poista
  13. Ihania lomakuvia :)

    Oma blogini on kierrätystä, kirppistelyä, tuunaus vinkkejä ja muuten vain elämää :) Tervetuloa matalaan linnaani. http://villananna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkkauksesta!
      Ihanaa, kierrätystä <3

      Poista
  14. Älyttömän kaunis blogi sinulla, liityin lukemaan!

    liinaus.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina :)
      Sulla on kyllä upea hevonen!

      Poista
  15. Ihania ja raikkaita kuvia!

    http://www.jereviinikainen.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jere :)

      Täytyy myöntää, etten varmasti koskaan ole lukenut miehen kirjoittamaa blogia! Tähän täytyy tutustua :)

      Poista
  16. Voi että miten iloiset ja tunnelmalliset kuvat! ❤

    suvimyllymaki.com
    Tulen nyt vähän jälkijunassa mutta tässä oma blogini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi :)

      Ei yhtään jälkijunassa, koska kaikki kommentit käy mun kautta ensin juurikin siksi, että huomaan ne! Ihana blogi, liityin lukijaksi!

      Poista
  17. https://ansku-a.blogspot.fi

    18-vuotiaan nuoren naisen lifestyle/matkailublogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania matkakuvia <3
      Tulee ihan hirveä matkakuume, vaikka juuri palasin omalta reissultani :D

      Poista
  18. Oi vitsit mitä kuvia! Itselläni on Rukan reissu ihan pian ja nyt en maltakaan odottaa. :-D

    Minun blogini on muoti- ja matkustuspainotteinen. Valokuvaus on intohimoni. Tervetuloa ❤

    http://maijaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥