perjantai 17. helmikuuta 2017

ViaEsca ruokavalioremppa - ohi on, miten meni?

(yhteistyössä viaesca)

ViaEscan 21 päivän matkani päättyi tiistaina, jolloin valmistin itselleni viimeisen ohjeiden mukaisen aterian. Keskiviikkoaamuna tunne oli outo, mitä nyt pitää syödä? Mistä katson seuraavan aterian? On ollut älyttömän helppoa heittäytyä toisen hoiviin ja antaa vastuu ruokavalion oikeellisuudesta jollekin muulle.

Olen avannut puhelimen sovelluksen ja katsonut mitä milloinkin pitää syödä, mihin aikaan ja kuinka paljon. Itse ohjeet ovat olleet helppoja toteuttaa, eikä keittiövaakaa tarvittu. Edelleen voi sanoa ruokien olevan maukkaita, annoskokojen reiluja eikä nälkää ole tuntunut.

Ruokakassit ovat olleet ajallaan ja raaka-aineet laadukkaita koko matkan ajan.


Itse halusin lähteä tähän yhteistyöhön mukaan tavoittelemaan kokonaisvaltaista hyvää oloa, sekä oikeaa ruokarytmiä. Samalla pitäisi makeanhimon poistua ja verensokerin pysyä tasaisena. Painoa ei ollut tarkoitus pudottaa ja näin ollen päivittäinen kalorintarpeeni laskettiin kulutusta vastaavaksi, ei siis miinusmerkkiseksi. Aloitustilanteen ja kehonkoostumusmittaukseni lähtötilanteen voi katsoa TÄSTÄ.

Eilen olikin sitten tilinteon hetki ja kehonkoostumusmittaus tehtiin uudelleen. Tunnelmat olivat odottavat ja jännittyneet. Olin huomannut muutoksia kehossani ja esimerkiksi vaatteet olivat muuttuneet väljiksi. Selluliitti lähes kokonaan poistunut! Painoa olin seurannut päivittäin ja sen merkinnyt sen tunnollisesti sovellukseen, mutta ne lukemat olivat muuttuneet vain aavistuksen verran. Sen verran, kuin normaalisti naisella vaihtelee kehon nestetilanteen ja kuukauden kierron mukaisesti.

Ikä edelleen 34 vuotta, pituus se sama noin 160cm ja paino 53,2kg (kokonaismuutos -900g). Rasvaprosentti 21,3 (muutos -2% !!), jonka ansiosta myös perusaineenvaihduntani nousi 1251,9 kcal:ään. Muut, kuten metabolinen ikä (19 vuotta) ja viskeraalinen rasva (2) pysyivät samassa.

Isoimmat muutokset tunsin lantion seudun pienenemisessä, josta rasva poistui ja vaatteet vaan sujahtivat päälle. Samoin vatsan turvotus väheni. Farkkujen vyötärö, joka aiemmin oli napakka on nyt väljä. Reisissä ja takapuolessa on tyhjiä ryppyjä, kuten kuvista huomaa.


Energisyyteni on kasvanut ja yöuneni laatu on parantunut. Aiemmin kärsimäni nukkumisvaikeudet ovat viimeisen kahden viikon kuluessa vähentyneet merkittävästi ja väsymys on erilaista. Se on oikeanlaista, tervettä väsymystä eikä uupumusta. Keho on saanut ruokaa ja jaksaa paremmin.

Minulla tosiaan oli tässä kokeilussa ruokien kotiintoimitus, mutta perheellisen kannattaa valita vaihtoehto, jossa itse käydään kaupassa. Tällöin koko perhe voi syödä samaa ruokaa. Jos taas pariskuntana mietit ViaEsca -matkaa, suosittelen ruokakassivaihtoehtoa, jolloin kaupasta ei tule ostettua turhuuksia tai mahdollisia mielitekoja. Aikaakin säästyy.

Kokonaisvaltaisesti koen, että ruokavalioremontti oli erittäin onnistunut ja tuloksiin olen itse enemmän kuin tyytyväinen. Aionko palata vanhaan? En todellakaan! Aion edelleen sallia itselleni herkkuja silloin tällöin, mutta pääasiallisesti pysyä oikeanlaisen ruoan parissa. En kertakaikkiaan ole valmis luopumaan tästä olosta!

Kiitos koko ViaEscan porukalle avusta ja todella laadukkaasta palvelusta. Lämpimät suositteluni - tämä toimii! 

"ps. Uusin ryhmävalmennuksemme alkaa Helsingissä Bulevardin Klinikalla (Bulevardi 22) torstaina 2.3. klo 18. Kerromme hyvin syömisen ja painonhallinnan perusteista. Aloitusmatkan aloittaville tarjoamme kehonkoostumusmittauksen ilmaiseksi. Mukaan mahtuu 10 nopeinta, joten ilmoittaudu mukaan pikaisesti! Parhaiten varmistat paikkasi rekisteröitymällä sivullamme www.viaesca.com ja maksamalla aloitusmatkan, sillä etukäteen maksaneet ovat etusijalla. Tällöin osaamme myös varata oikeankokoisen ja -värisen rannekkeen. Rekisteröityessäsi käytä suosittelijakoodia Bulevardi 2.3. Lisätietoja ja ilmoittautumiset asiakaspalvelu@viaesca.com" 


(yhteistyössä viaesca)

5 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus. Ihan vieras palvelu. On se uskomatonta mikä vaikutus ravinnolla ja ruokarytmillä on aivan kaikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati :)
      ViaEsca on ihan uusi palvelu. Ruokavalioremontti kestää 21 päivää ja sen voi ottaa joko kauppakassipalveluna tai itse kaupassa käyden. Mä olin tosi epäileväinen aluksi tämn suhteen, sillä mun logiikalla enemmän syöminen tarkoittaa poikkeuksetta enemmän vyötärölle. Kuinka väärässä olinkaan :D

      Poista
  2. Oi, kiva kuulla kokemuksistasi. Ja, tuloksia on tullut, hyvältä näyttää. Täällä nyt tuntuu että itsekuri on hieman hukassa, ei tunnu ruokavalio oikein pysyvän ruodussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mustakin näyttää hyvältä ja mikä tärkeintä - tuntuu hyvältä!
      Itsekuri on ehdottomasti kaiken a ja o, mutta siltikään ei pidä kieltää itseltään kaikkea. Elämästä pitää nauttia ja pieni epäterveellisyys järkevissä määrin on hyvinkin terveellistä <3

      Poista
  3. Minullekin ihan uusi palvelu tuo ViaEsca. Hienoja muutoksia, niitä on meilläkin yritetty tämän vuoden puolella noudattaa, vihanneksia ja kasviksia lisätty ruokavalioon reilulla kädellä.

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥