keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Harmituksia ja lonkeron värinen taivas.

Välillä tuntuu että kun alkaa sattumaan ja tapahtumaan, niin loppua ei meinaa näkyä! Sunnuntaina Teinileena tippui puolentoista metrin korkeudesta treeneissä päälleen ja maanantaina päästiinkin sitten sairaalareissulle, kun neitokainen alkoi nukahdella.

Aivotärähdyshän hänellä oli, josta nyt ollaan toivuttu pikkuhiljaa.. Eilen esikoinen valitti kurkkuaan ja ystäväni sattui olemaan juuri sopivasti käymässä. Sairaanhoitaja vilkaisi kurkkuun ja ehdotti käyntiä lääkärillä. No käytiin ja nyt tuo korvatulehduspotilas makoilee kuumeessa sängyssään ja katselee netflixiä antibiootteja rouskutellen.

Tänään jäi Pieninkin kotiin, sillä hän puolestaan imeskelee viehättävän vihreitä limatikkareita nenästään tuossa sohvalla. Ainiin, ja koirakin käyttää nykyisin kodinhoitohuoneen lattiaa vessanaan.. 


Perjantaina lahjaksi saadut kolmekymmentäviisi ruusua oli lauantaiaamuna kolme ja viisi ruusua. Niin vaan yhdessä yössä nuukahti aikalailla kaikki punaiset ruusut roikkumaan kimpun reunoille. Eihän siinä auttanut muu kuin purkaa ja sitoa kimppu uudestaan, mutta sekin harmitti.

Harmittaa myös tuo lonkeron värinen taivas, joka sylkee sisuksistaan kaikkea muuta kuin keväistä hehkua.. Piha, joka tuntuu olevan ikiroudassa sillä aurinko ei paista. Noh, oikeastaan harmittaa nyt vaan ihan kaikki ja täysillä.

Että tämä viikko tähän saakka ja osa edellisestä on ollut yhtä harmituksesta toiseen huopaamista. Nyt täytyisi vain yrittää kääntää kelkka viikonloppua kohden ja yrittää iloita siitä. Jos sitä vaikka huomenna suuntaisi kevätmessuille inspiroitumaan, etsimään pihalle varastoa ja mitä kaikkia näitä nyt olikaan :)

Ehkä tämä sittenkin tästä.. itseasiassa ulkona taitaa alkaa kirkastumaan. Nämä ovat näitä pieniä arjen harmituksia, jotka vaan joskus täytyy yrittää ottaa avosylin vastaan. Sitten nousta varpailleen ja kurottaa sinne värikkäämmälle puolelle, sillä kyllä se siellä on. Lupaan sen.


12 kommenttia:

  1. Tsemppiä harmeihin. Onneksi ei käynyt pahemmin pudotuksessa. Musta on hassua, kun kutsut 9- vuotiasta teiniksi, kun siihen on vielä monta vuotta aikaa ennen kuin on teini 🙂 Itse saman ikäisen tytön äiti, kun olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kyllä tää tästä, pitää vaan joskus päästää kerralla ulos..

      Meidän ysivee on ennemminkin esiteini, selkeästi kuitenkin isomman tytön elkeet, kuin ikää riittää.. Teinileena on lähinnä sellainen hellyttelynimi, vähänkuin Pieninkin <3

      Poista
  2. Todellakin parempaa viikkoa teille toivoen <3 Mukavan hauskaan sävyyn sait tuon kaiken silti kirjoitettua...täällä yksi tänttähäärä nostelee uhoilevasti leukojaan aina välistä, todellakin alkaa olla "ison" elkeitä aina välistä tuolla 8-vuotiaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi kiitos <3
      Mä taidan osata pienen itseironian edes jotenkin siis.. :D
      Terkkuja tiuskivalta ovien paiskojalta ;)

      Poista
  3. No kyllä teillä on tapahtunut. Onnea synttäreistä ja hyvä kun lapset ovat kunnossa, se on tärkeintä olivatpa minkä ikäisiä tahansa. Minulla 4-vuotias tytöntyllerö ja yksinhuoltaja olen. Onneksi hän on vielä toistaiseksi välttynyt pahemmilta kolhuilta. Kirjaston koneella käyn kun aika sallii ja minulle on sanottu ettei viestit lähde heti? Parempaa loppuviikkoa ja pääsiäisen odotusta. T. annika lempäälästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinulle <3
      Niihän se taitaa olla, että pienet lapset pienet murheet ja toisinpäin..
      Minulla on kommenttien tarkistus käytössä, eli kommentti tulee kyllä minulle läpi ja sitten moderoinnin jälkeen julkaisen sen :)

      Poista
  4. Voi pientä, tuollaiset putoamiset on aina niin harmillisia. Toivottavasti nyt kaikki menee hyvin, eikä tule takapakkeja! <3

    VastaaPoista
  5. Kukkakaupassa työskennelleenä suosittelisin reklaamaan sinne, mistä leikot oli ostettu. Omalla työpaikallanibsusotteöin asiakkaita reklaamaan, jos leikoissa jtn (etrnkin ruusuissa) tota nuupahtelua, jotta toimittajille voi antaa palautetta tuotteen laadusta! Harmi tosiaan jos noin iso kimppu mennyt niin nopeasti. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin viestiä, mutta harmittihan se silti :/
      Vannotin miestä, ettei ruusuja saa enää ostaa :D Ostakoon ensi synttärinä vaikka kaktuksen :D

      Poista
  6. Vähän oli aiheiden ;) mutta minkälaisella ohjeella teet tuon kastikkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä mitä, kuva on joten aiheessa pysytään :D
      Laitan valmispurkin sekaan (esim. x-tra basilika on tosi hyvä!) tomaattipyrettä, valkosipulia, laakerinlehden, timjamia ja punaviiniä :) Tarvitsetko tarkemman ohjeen?

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥