torstai 6. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen virpomisvitsat.

Aurinkoista torstaita ihanat! Niin se vaan paistaa tännekin risukasaan ja alkuviikon harmitukset ovat tipotiessään :) Niin se vaan taitaa olla, että kun antaa itselleen oikein kunnolla luvan harmistella ja päästää kaiken ulos, se auttaa.

Yksi potilas jäi vielä tänään kotiin, sillä eilen mitariin nousi kuumelukemat. Sama potilas kuitenkin jaksoi eilen koristella illalla meidän virpomisoksat, itseasiassa vielä oikein innokkaasti :)

Meilläpäin virvotaan nyt palmusunnuntaina ja itse pidän tästä perinteestä todella paljon. Virpomisperinne on ollut lapsuudesta saakka yksi lemppareistani ja aionkin taas tänä vuonna valmistautua oikein kunnolla pikku virpojien tuloon.


Tarvikkeet oksien koristeluun on hankittu ihan vaan lähimmästä s-marketista. Muutama pussi höyheniä, yksi paketti valmiiksi koristeltuja munia ja washiteippiä löytyikin lipaston laatikosta. Nuo washiliput ovat minusta hauskoja ja myös helppoja tehdä!

Teippi vain kaksinkerroin oksan ympärille ja saksilla sitten leikataan kolmio pois. Höyhenissä olikin valmiiksi kiinnityslangat mukana, samoin munissa. 


Joko teillä on oksat koristeltuna? Entä pidättekö virpomisperinteestä?

2 kommenttia:

  1. Pakko on linkittää sun tää postaus omaan blogiin, niin rakastuin noihin teippilippuihin! Ihanaa palmusunnuntaita teille! Meillä kävi just eka virpoja ja apua kun meinasi tulla itku! :D

    -Vilma

    www.so-up.fi/byvilma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Vilma linkityksestä ja kehuista :)
      Noi pienet virpojat ovat ihan superliikkiksiä <3

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥