maanantai 19. kesäkuuta 2017

Mutsifarkut on niin out - nyt tulee mutsipaita!

La Madre - kaikkien paitojen äiti!


Viime viikolla Vilassa pyörähtäessäni näin ihan mahtavan paidan. Ajattelin sen kuitenkin olevan äitiysmallistoa tai muuta vastaavaa ja jätin henkarille roikkumaan. Harmitti, mutta se nyt ei ole uutta. Jätän nimittäin useimmat vaatekappaleet henkareihin roikkumaan.

Samalla viikolla ihana Katri täräytti kuvan eetteriin kyseisessä paidassa ja tiesin välittömästi, että kyseessä on merkki korkeammalta taholta. Puhumattakaan siitä, että kun saavuin kauppaan ja näin paidan olevan -50% tarjouksessa! Tässä vaiheessa kohtaloni oli sinetöity.



Tyylilleni uskollisena ostoskoriin päätyi värivaihtoehdoista harmaa, tyylin lisäksi myös materiaali vaikutti, sillä valkoisesta näkyi läpi.. Myös vaaleanpunaista ja collegea oli tarjolla. Nyt olen kulkenut pesueeni kanssa siitä lähtien äitipaita päällä ja miettinyt syntyjä syviä.

Niinkuin esimerkiksi, että tietääköhän kaikki varmasti että olen äiti. Ja luuleekohan kaikki varmasti, että minusta on tulossa äiti? Taitaa olla paras varmuudeksi kulkea kylillä vatsa vedettynä sisään ja hengittämättä. Siis ihan vaan siksi, ettei tule noloja tilanteita ja onnitteluja.

2 kommenttia:

Kiitos kivasta viestistä ♥