keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Taivaalliset gluteenittomat sitruunamuffinssit helposti ja nopeasti.

Heippahei! Sain pitkästä aikaa inspiksen leipoa, täytyy myöntää ettei sitä ole ihan hetkeen tässä talossa tapahtunut.. Mitä lie käynyt sille intohimoiselle kakkuleipojalle? Ehkä gluteenittomuus, ehkä helppouden tavoittelu? Ihan varmasti jatkuva epäonnistuminen kaiken vaivannäön jälkeen noissa gluteenittomissa :D

Alunperin metsästin valmista gluteenitonta kakkupohjaa, sillä en ole vielä ikinä onnistunut saamaan ehjää uunista ulos.. Ihan viimeistään veitsen alla pohjalle on käynyt murustuminen ja se on yks kaks yllättäen muuttunut korppujauhoksi silmieni edessä!

Vaikkakaan sitä valmista en löytänyt, enkä kakkupuuhiin päässyt, nappasin mukaani valmiin jauhoseoksen sitruunakakulle kuorrutteineen ja kauhoin koko komeuden muffarivuokiin. Voi että tulikin hyvää!


Kyseinen seos on lidlin gluteeniton sitruunakakku ja kuten näette, se taipuu vuoissa mahtavan näköisiksi ja makuisiksikin muffinsseiksi. Seuraavaksi taidankin kokeilla vastaavaa suklaakakkuseosta :)

Paistoin ohjeiden mukaan 160 C kiertoilmauunissa, mutta puolitin paistoajan noin 20-30 minuuttiin. Kannattaa siis vahtia toisella silmällä.

Nämä herkut on kuitenkin jo syöty ja tänään eväskassiin pakkautuu jotain ihan muuta, sillä suuntana on kesän viimeisiä retkiä lasten loman puitteissa :) Kepeää keskiviikkoa!


16 kommenttia:

  1. Testattu ja hyväksi havaittu ja saman merkin brownie on myös toimiva valmisjauhoseos. Aurinkoista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sitä täytyykin kokeilla, hyvä että toimii :)
      Samoin sinne ♥

      Poista
  2. Nam!:D Mulla on juuri kakku uunissa, en muista milloin olen viimeksi kakkua leiponut! Facessa osui ihana resepti, joka muuten alunperin oli gluteeniton, vaan itse käytin normivehnäjauhoa, kun ei ole tarvis gluteenittomalle. Taikina oli sen verran hyvää raakana, että kakusta odotan erityistä herkkua.;D

    Mukavaa kesäpäivää!

    VastaaPoista
  3. Onpas herkullisen näköisiä, namnam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli :)
      Yllätyin itsekin, miten kivoja näistä tuli :D

      Poista
  4. Näyttääpä hyvältä ja ihania kuvia myös! Kissakellot on niin kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, näitä ei pitäisi nyt katsella jälkikäteen ja varsinkaan illalla sokerihammasta kolotellen :D

      Poista
  5. Täytyy kyllä kokeilla! En ole edes huomannut, että Lidilstä tuollaista jauhoseosta löytyy.

    www.dailychic.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niitä on paljon erilaisia!
      Siitä vaaleasta vuokaleivästä tulee maailman parasta gluteenitonta focacciaa ♥

      Poista
  6. Niin herkullisen näköisiä! Nam :p

    Josko nyt onnistus jo kommentointi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina :)
      Nämä olivat kyllä super hyviä!

      Poista
  7. Tosi hyvä ja helppo ohje kakkupohjaan löytyy Keliakialiiton sivuilta, mulla ainakin onnistui aivan täydellisesti :)
    https://www.keliakialiitto.fi/liitto/gluteeniton_elama/resepteja/suklaakakku/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, täytyykin perehtyä :)
      Ilmeisesti olen vatkannut liikaa muna-sokerivaahtoa (en tiennyt, että niinkin voi tehdä) ja siksi kakkupohjat murenevat :D
      Oppia ikä kaikki!

      Poista
  8. Mietin juuri eilen itsekin, että mihin meidän taloudesta on kadonnut se leipoja, joka ennen leipoi joka viikko jotain :D Täytyy itsekin kokeilla tuota jauhoseosta!

    https://lifewithhannamari.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥