torstai 6. heinäkuuta 2017

Tarjoiluvadin makeover - puusta kiveksi.

Tunnustan olevani helppo. Ei, itseasiassa tässä tapauksessa lähes varma. Kun minulle lähettää sähköpostiin oikeaan aikaan oikeanlaisen tarjouksen, suuntaan samantein kauppaan ja hoidan homman. Viime viikolla se oli lindexin alusvaatetarjous, tällä viikolla Sinellin uusi kuvasto.

Uutiskirjeessä mainostettiin kiviefektipastaa puoleen hintaan (kuvan kera!) ja oikeastaan juuri vastaavaa olin etsinyt. Toimme Turkista matkamuistona kiviä Egeanmeren risteilyltä ja halusin niille sopivan alustan. Yritin katsoa alustaa myös kirpputorilta, mutta tuloksetta. 

Kivipastan nähdessäni muistin kaapissa olevan, pari vuotta sitten saamani Aarikan tarjottimen, jolle en ollut kertakaikkiaan keksinyt mitään käyttöä. Tällaista ei kuitenkaan viitsi poiskaan heittää ja olipa onni tällä kertaa, että olin säätänyt sen!


Kävin Jumbon myymälässä ja kyselin vähän kokemuksia ja eroa esimerkiksi betonipastaan. Samalla halusin tietää, kuinka hankalaa hommasta tulisi, sillä tunnetusti projektini eivät aina kanna. Itseasiassa näin jo itseni ihan vähän erilaisen lopputuleman kanssa.. :D

Myyjä numero 1 kertoi, että purkissa on ohjeet sisällä. Tässä vaiheessa kiitin ja kerroin osaavani kyllä lukea ja vaihdoin myyjää. Jotenkin se, että myymälä on tyhjä ja vastaus tuo, ei kannusta hankkimaan tuotteita. Toinen myyjä sen sijaan hoiti homman kotiin kunnialla ja jopa esitteli erilaisia lopputulemia, mitä näistä voi saada aikaiseksi.

Myyjä numero 2 vakuutti, että tämän kanssa on suhteellisen hankalaa epäonnistua ja hän oli oikeassa! Aluksi levitetään kiviefektipasta, annetaan kuivua ja hiotaan. Toisessa vaiheessa pasta väritetään töpöttelemällä yhdellä tai kahdella eri lasyyrilla ja valmis. Älyttömän helppoa!

Paketissa on kaikki tarvittava, paitsi pensseli jolla tuo pasta levitetään. Itse käytin noin sentin levyistä askartelusivellintä, joka on ollut monessa mukana. Sillä on mm. levitetty tapettiliisteri meidän keittiön seinään :D


Lopputuloksesta tuli täydellisen kivimäinen ja rehellisesti sanottuna jopa hämmästyin sen hienoutta. Nyt olen kulkenut tuosta sivupöydän ohitse vähän väliä ja ihastellut  "kivialustani" pintaa ja sen sopivuutta paikoilleen.

Kivien kaveriksi tulee varmasti vielä kynttilä lämmittämään suolaisia snorklausmuistoja sydämessä  

2 kommenttia:

  1. Itse olen tehnyt samanlaisen mutta 10betonista..ja palloja sekä kertakäyttömukeihin tuikku kippoja..kuivuu nopeasti..hieno sinullakin tuosta aineesta en ole kuulutkaan..tein myös ulos 10betonista linnun juottoastian! terv.Anja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne betonivalut ovat aivan ihania <3
      Itse en ole vielä rohkaistunut käyttämään niitä :)
      Sellainen juottoastia olisikin ihana puutarhassa <3

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥