tiistai 5. joulukuuta 2017

Kiitos kivasta vuodesta - piparminttusydämet päiväkodin henkilökunnalle.

Kertakaikkiaan rakastan pienten lahjojen antamista. Sen ei todellakaan tarvitse olla mikään erikoinen juttu, mutta yritän miettiä lahjan saajaa ja käyttötarkoitusta. Tarkoitus on siis yksinkertaisesti ilahduttaa kanssaihmistä.

Näin joulun allahan kaltaiseni pääsevät valloilleen ja esimerkiksi päiväkodin henkilökunta on asialistallani. Samalla listalla on usein myös esikoisen taksinkuljettaja, naapureita ja muutama muu.

Tänä vuonna tehtiin Pienimmän kanssa yhteistössä päiväkotiin tällaisia herkkuja, jotka pääsevät vielä iltapäivällä läpinäkyvään pussiin (pienet paistopussit ovat tässä ihan huippuja!) ja joka sidotaan vielä lahjanarulla kiinni. Pienin halusi vielä jokaiseen tehdä oman korttinsa.

Nämä herkut tekevät todennäköisesti hyvin kauppansa, eivätkä jää nurkkiin pölyttymään ja ovat todella helppoja tehdä.


Piparminttu-valkosuklaa sydämet


-Tarvittava määrä karkkikeppejä, yhteen sydämeen tarvitset kaksi keppiä
-Valkosuklaata (kuuteen sydämeen kului kaksi pandan levyä)
-Haluamiasi koristeita

Asettele karkkikepit vastakkain sydämen muotoon leivinpaperin päälle. Pilko ja murskaa tarvittavat koristeet valmiiksi kippoihin. Sulata valkosuklaa ja kaada se sydänten sisään. Koristele ja anna kovettua yön ylitse. Voit myös laittaa sydämet varovasti jääkaappiin kovettumaan, mutta tällöin käytä leivinpaperin lisäksi esimerkiksi peltiä alla.


9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3
      Tykkäsivät myös päiväkodissa näistä :)

      Poista
  2. Kiitti tästä! Just mietin, mistä kaivankaan ideat näihin, kun noi kepit on jo odottamassa.

    VastaaPoista
  3. Oi, miten ihana vieminen kiitoksena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa <3
      Pitivät kyllä kovasti näistä!

      Poista
  4. Ihana ohje�� Meni testiin, mut pakko vinkata että näitä herkkuja ei kannata pitää yön yli jääkaapissa!Mulla ainakin kävi niin että karkkitangot lähtivät sulamaan tms kylmässä��

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥