torstai 8. marraskuuta 2018

Täydellinen perhesohva ja lasiset lämpöpatterit.

Lokakuun alussa kirjoittelin meidän tämän syksyn remontista ja laitoin kuvia samalla uudesta sohvasta. Sainkin muutaman kyselyn siitä ja ajattelin nyt omistaa sohvalle ihan oman postauksensa. Tai, no.. Sohva saa jakaa tilansa lasisten lämpöpattereiden kanssa, sillä niistäkin on kyselty :)

Sohva on siis Ikean ja nimeltänsä Grönlid. Tuo meidän taitaa olla viiden istuttava ja rahilisäosalla. Sohva on oikeasti val-ta-va. Mutta siihen mahtuu kaksi aikuista ja kolme lasta. Ja kaksi koiraa. Ja tilaa jää vielä melkein toiselle samanmoiselle kokoonpanolle.

Tätä ennen olohuoneessa oli kolmen istuttava Ektorp ja kaksi samannimistä nojatuolia. Ektorpiin mahduttiin niin, että minä (tietysti) lekottelin pää tuolla samassa päädyssä, jossa nyt on nuo kolme tyynyä. Ja mies mahtui toiseen päähän istumaan jalkani sylissään.

Omasta mielestäni aika täydellistä, sillä sain harva se ilta jalkahierontaa noin niinkuin ohimennen. En oikeastaan edes tiennyt kaipaavani uutta sohvaa, ennenkuin kävimme Ikeassa katselemassa eteisen vaatekaappeja remontin aikoihin.


Tähän uuteen mahdutaan niin, että mies makoilee kuten minä yllä ja itsehän olen valloittanut rahiosan, eikä siltikään yletetä toisiimme. Okei. Olen lyhyt, mutta hän yli 180cm. Rahiosan valloittaa siis se, joka nyt sattuu ensin ehtimään. Rahiosasta ei nimittäin luovuteta paikkaa.

Päällisistä sain kyselyä myös ja joo. Lapsiperheessä, josta löytyy vielä kaksi koiraa ne ovat irroitettavat ja pestävät. Pakko olla. En ole niitä vielä pessyt, ei ole ollut tarvetta, joten en valitettavasti osaa sanoa minkälaisiksi menevät pesussa.

Tuskin kärsivät kuitenkaan. Ei ne Ektorpitkaan kärsineet ja tämä kangas on ehdottomasti jämäkämpää kuin Ektorpin vastaava valkoinen. Laadukkaalta tuntuu siis.


Ja sitten vielä nuo lasiset lämpöpatterit.. Muut sähköpatteri-ihmiset tietävät varmasti kuinka näitä on hankalaa löytää edes ohuesti sisustukseen sopivina tai oikeammin sisustukseen häviävinä. Harva nimittäin kiinnittää enää huomionsa näihin, ellei sitten sano hyvää.

Että onpa tyylikkäät ja onpa huomaamattomat. Ja yksi tärkeimmistä: eivät naksu. Nämä ovat Otermo tai (o) termo -merkkiset ja sähkömiehen ja remonttiyrityksen meille suosittelemat. Ulospäin näkyvä osa on tuollaista maitolasia ja häviää seinään täydellisesti.

Näitä tänään. Insta päivittyy tätä nykyä blogia useammin, klikkaa itsesi sinne mukaan. Blogiin on tulossa lisää näitä remppahommia, kunhan ehdin :) Ainakin parketin kunnostus ja vaaleaksi käsittely on kiinnostanut teitä kovasti, samoin kodinhoitohuoneen kaappien ovet.

Mutta nyt lounashommiin! Nämä vapaapäivät hujahtavat nykyisin ohitse ihan silmänräpäyksessä :)

torstai 25. lokakuuta 2018

Vuosi sitten ja kaukokaipuu

Rakastan syksyä. Näitä sumuisia aamuja, jolloin auringon ensimmäiset säteet muuttavat kuuran tuhansiksi vesipisaroiksi leijumaan ilmaan. Askelten rapinaa lehtien päällä kävellessä ja kastepisaroita, kuin timantit lehtien reunoilla.

Ilma on raikas ja hämärä tulee aikaisin. Se pudottelee hiljakseen ja kietoo salakavalasti ympärilleen, kunnes huomaat seisovasi yksin pimeässä. Märkä asfaltti syö viimeisetkin salonsäikeet, mutta pehmeä villa ympärillä lohduttaa.


Syksy ja kelit ovat varmasti varustekysymyksiä, mutta me Suomalaiset taidamme olla myös tietynlaista syyskansaa, joka on tottunut talvisin synkistelemään. Valo ja ilo on poissa, kuten joululauluissakin lauletaan. "Hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä"..

Me emme lähde ulos seurustelemaan muiden kanssa lokakuusta huhtikuuhun. Kukapa sitä räntätihkussa jaksaisi pitää terassi-iloa yllä.


Vuosi sitten lähdimme lokakuun lopussa Marbellaan. Täältä pimeydestä ja ankeudesta sujahdettiin täysin erilaiseen kulttuuriin ja ilmastoon. Me, jotka viihdymme hiljakseen omissa oloissamme heitettiin keskelle leikkipuistoja, joissa valon ja lämmön lisäksi kaikui ilo ja äänet. Marraskuisessa leikkipuistossa on täällä kotimaassa aika hiljaista päiväkodin suljettua ovensa.

Oma koti, joka vaaleudellaan ja selkeydellään jatkaa Suomalaista suoraselkäisyyttä, muuttui yhdessä yössä erilaisten värien maailmaksi. Siinä, missä tiskialtaan seinustalla oli valkoinen laatta, oli yhtäkkiä keltaista, sinistä ja punaista.


Lämpimät yöt pitivät puheensorinaa yllä ikkunoiden takana pitkälle yöhön, mutta niiden samojen ikkunoiden edessä olevat kalterit ja korkeat kivimuurit pitivät pimeydessä vaanivat uhat loitolla. Lintukoto tämä kotimaa.

Silti löydän itseni siltä samalta rantakadulta kerta toisensa jälkeen. Seison keittämässä vettä pikakahviin värikkäässä keittiössä. Katson kattoterassilta kuinka aurinko nousee lähellä Afrikkaa ja muistan meren läheisyyden.


Yölliset äänet, jotka suljin korvatulpilla pois. Ovien ja ikkunoiden lukitsemisen. Kylpyhuoneen ovessa kasvaneen sienen. Vuoristotiet, joiden ajaminen vaati käsien ristimistä ja jotka kuitenkin toivat matkustajat määränpäähän aukioille, joissa koko suku kokoontui sunnuntailounaalle.

Kun lähden aamulla töihin on pimeää. Kun lähden kotiin on pimeää. Näiden kahden tapahtuman välissä olevia pieniä valon pilkahduksia rytmittää tihkusade. Kosteus ja kylmyys imeytyy kerrastojen ja teknisten materiaalien läpi luihin ja ytimiin. Ei ihme, että joulua pidetään ilon, valon ja lämmön juhlana.


Pari viimeistä viikkoa olen kuunnellut alitajuisesti lattarimusiikkia. Katsonut Netflixistä pohjoismaista rikossarjaa, jonka tapahtumat sijoittuvat Ruotsin Lappiin. Paikkaan, jossa aurinko ei laske edes yöksi.

Olen kokenut kaukokaipuuta, joka on tuntunut lähes fyysisenä kipuna rinnassa. Puristanut ja vaatinut. Tuonut muistot mieleen vuoden takaa. Ja kuitenkin tätä tekstiä kirjoittaessani varhaisen aamun pimeys on muuttunut valoksi, joka saa keltaiset lehdet puissa hohtamaan kultaisena.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Isälle sis. arvonnan.

Kaupallinen yhteistyö Coolstuff

Sain ilokseni mahdollisuuden toteuttaa postauksen isänpäivän lahjaideointihengessä, kaupallisessa yhteistyössä Coolstuff:n kanssa, eikä tässä esiteltäviä tuotteita tarvinnut kauaa miettiä. Minusta on hauskaa, miten Coolstuff:lta löytyy varmasti jokaiselle jotain ja esimerkiksi tämän postauksen tuotteet sopisivat varmasti yhdelle jos toisellekin.

Nyt kuitenkin valitsin ihan ajatuksen kanssa juuri omalle miehelleni, lasteni isälle lahjat. Jotkut ovat toki sitä mieltä, että eihän omalle miehelleen tarvitse isänpäivälahjoja ostella, eihän hän ole isäni. Mielipiteitä on ehdottomasti monia, mutta ainakin itse haluan juhlistaa isänpäivää ja lahjoa lasteni isää, joka on kaikella työllään, kasvatuksellaan ja esimerkillään lahjansa ja arvostukseni ansainnut.


Aviomies on aikalailla ennalta-arvattava. Hän tulee kotiin ja jättää tavarat yhden yhteen paikkaan ja toisen toiseen. Avaimet jäi tuohon, lompakko laatikkoon ja puhelin tasolle. Kukaan ei vaan nähnyt mikä "tuo", "laatikko" tai "taso" se täällä olikaan.

Ihanteellisessa tapauksessa meillä olisi paikka kaikelle ja itseasiassa onkin! Eteisen lipastossa on laatikko jokaisen irtotavaroille ja kaapistossa myös. Ongelma taitaakin olla siinä, etteivät tavarat kuitenkaan päädy niille tarkoitetuille paikoille.

Sitten niitä etsitään kiireessä, silloin kun olisi pitänyt olla jo. Ja te taidattekin tietää sen kiirepaniikin? Harvemmin sitä enää siinä vaiheessa löytyy mitään ja tunnelma on noh.. ohuesti kiristynyt.

Tähän ratkaisuna aion lahjoa hänet isänpäivänä Tile Sport bluetooth -jäljittimellä. Tämä älykäs vempain kiinnitetään asiaan, joka on aina kadoksissa ja jäljitetään älypuhelimen sovelluksen avulla.  

Bluetooth -jäljittimen voi kiinnittää avaimiin tai kaukosäätimeen. Reppuun, rahapussiin tai oikeastaan mihin ikinä tarvitseekaan. Kadonnut esine pitää piipittävää ääntä ja on näin helposti löydettävissä. Ja kiristynyt tunnelma tiessään. 

Nuo jäljittimet löytyvät suoraan Coolstuffin "isänpäivä" -kategoriasta, kuten esimerkiksi tänä päivänä tuiki tarpeellinen pankki- ja luottokorttien etäluvun estävä suojakin. Isänpäivän lisäksi löytyy oma kategoriansa myös miehille suunnatuista lahjoista.


Seuraava suosikki miehelleni on vohvelit. Tai letut, tai pannukakku. Sama taikina eri muodoissaan. Vohveliraudan puuttuessa olen paistellut lettuja, mutta niistä lähtevä rasvaroiske ja käry saavat välttelemään tuota operaatiota viimeiseen saakka.

Hauskat kuplavohvelit ovat näkyneet jo hyvän aikaa instagramin feedissä kuumana uutuutena ja päätin hankkia tuon saman raudan meille kotiin. Jos nyt ihan täysillä mentäisiin miehen lahjamaun mukaan, vohvelirauta olisi saanut olla Star Wars -kuvioinen. Win some - loose some, sillä tällä kertaa Darth Vaderit jäivät saamatta, vohvelit sen sijaan eivät.

Kuplarauta on helppokäyttöinen, joskin ihan ensimmäiset vohvelit menivät opetellessa taikinan määrää ja kypsyysastetta. Mutta eikös ne ekat aina mene, oli rauta tai pannu mikä hyvänsä :) 


Lisäksi aviomies kertakaikkiaan rakastaa kaikenlaisia pieniä, mageita juttuja. Meillä on leffateatterissa pieni punainen cokis -jääkaappi ja näppäimistö, jonka valot vilkkuvat. Suihkupää valoilla olisi hänen mielestään törkyhieno.

Hänen lahjapakettiinsa päätyi siis vielä Retro -kirjaintaulu, johon kirjoitetaan saunaillan ohjelma ja menu. Tällä hetkellä taulu toimii vielä isänpäiväkorttina, mutta tiedän jo nyt, että sille löytyy käyttöä.


Ja koska omasta mielestäni Coolstuff on superkiva kauppa, saan arpoa teidän lukijoiden kesken 30e:n suuruisen lahjakortin, vaikkapa niihin isänpäivälahjashoppailuihin. Onko Coolstuff jo tuttu ostospaikka, vai ihan uusi tuttavuus?

Käy selaamassa valikoimaa ja linkitä kommenttikenttään, mihin sinä käyttäisit tuon lahjakortin? Isänpäivälahjaan vai johonkin muuhun? Arvonta päättyy 29.10. ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Arvonnan säännöt pääset lukemaan tästä.

Onnea kaikille tasapuolisesti matkaan ja aurinkoisia syyspäiviä!

tiistai 16. lokakuuta 2018

Porkkanakakkua ja poropiirakkaa.

Viime perjantaina sain viettää rentouttavan ja nauruntäyteisen illan ystävieni kanssa työviikon päätteeksi Mary Kay -tuotteiden parissa. Ilta ei ollut ensimmäinen laatuaan, joten tiesin miten se vaikuttaisi ihoon ja mieleen.

Ihonpuhdistusta, naamioita, seerumeita ja voiteita. Lasi kuohuvaa ja herkkuja siinä tiimellyksessä. Kahden viikon mittaiselta tuntunut viikon viimeisen työpäivän aiheuttama leukojen kiristys oli illan päätteeksi tiessään ja hyvä niin.

Vaikka olenkin aikamoinen yksinäinen susi ja viihdyn metsien keskellä ja autioilla rannoilla, saa ystävienkin seura aikaan ihmeitä.

Tällä kertaa leivoin tarjolle porkkanakakkua ja poropiirakkaa, joista molemmat saivat kehuja. Kakun ohjetta ehdittiinkin jo kysellä, joten tässä se tulee. Samoin poropiirakan. Ulkonäkö ei ole kummoinen, mutta maku on taivaallinen.


gluteeniton porkkanakakku


3 dl fariinisokeria
3 dl neutraalin makuista ruokaöljyä
3 munaa
4 dl fin mixiä
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
2 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
1 tl jauhettua vaniljaa
n. 300g hienoksi raastettua porkkanaa
100g saksanpähkinöitä rouheena

kuorrute ja täyte:


250g maustamatonta tuorejuustoa
100g pehmeää voita
6 dl tomusokeria

Raasta porkkana ja sekoita kaikki ainekset keskenään sekaisin. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja paista 150°C 30-45 minuuttia. Kokeile tikulla kakun kypsyys 30 minuutin jälkeen. Anna jäähtyä vaikka seuraavaan päivään. Leikkaa kakku puoliksi ja valmista kuorrute. Täytä ja kuorruta.

Note to myself: hasselpähkinä ei toimi kakussa, vaan antaa sille ikävän tunkkaisen maun. Sitruunankuoriraaste taikinassa voisi toimia loistavasti! Tein itse pohjan edellisenä iltana, paistoin kiertoilmalla noin 40 minuuttia 150°c ja otin lämmöt uunista pois. Kakku sai tekeytyä jälkilämmössä muutaman tunnin vielä, sillä lähdin kyläilemään. Kotiin tultuani kiedoin pohjan yöksi kelmuun ja leikkasin ja täytin vasta juuri ennen tarjoilua. Tein epähuomiossa (?) kuorrutetta lähes tuplat :D

Alkuperäinen ohje on Maistuu makialle -blogista ja mukailin sitä omaan tyyliini.


gluteeniton kylmäsavuporopiiras


1 gluteeniton valmispohja pakastimesta
(vuohelan/farinan on superhyviä)

täyte:


1 pkt kylmäsavuporoleikkelettä
1 punasipuli hienonnettuna
1 paprika hienonnettuna
1 pkt maustamatonta tuorejuustoa
1 pkt porotuorejuustoa
ruohosipulia
pippuria

Tämäkin ohje on tämmöinen "sekoita ja paista" -tyyppinen, joka tuskin kummempia avauksia tarvinnee. Paistoin muistaakseni puolisen tuntia tuossa samassa 150°C kiertoilmalla. 

Note to myself: paprikan tilalle voi käyttää aurinkokuivattua tomaattia. Vaikka ystävä kehoitti käyttämään ruhosipulia, päätin korvata sen ruohosipulilla. Päivän naurut, puolin ja toisin. Ohje saatu ystävältä.

torstai 11. lokakuuta 2018

Lempiasu juuri nyt.

Vaikka ilmatieteenlaitos lupaa sään lämpenevän hetkellisesti jopa kesäisiin lukemiin, on syytä muistaa, että elämme jo lokakuun puoliväliä. Syksy on kulunut nopeasti ja pian on jo alkutalvi. Siis ainakin kalenterikuukausissa.

Onnistuin löytämään h&m:stä aivan ihanan neuleen jokin aika sitten ja sen jälkeen en ole juuri muuta päälleni pistänytkään. Tiedättekö sen tunteen, kun löytää sen oikean vaatteen ja pyykkipäivänä miettii, että mitä ihmettä käytti aikaisemmin? 


Kyseessä on täydellisen harmaa, täydellisen pehmeä, täydellisellä kaula-aukolla ja kuten arvata saattaa.. täydellisen pituinen neule. Materiaali nyt on mitä on, mutta ei kutita. Tiedän kyllä, että ne arvokkaammat materiaalit eivät kutittaisi nekään, mutta paita on nyt mitä on.

Rennompana kokonaisuuten olen yhdistänyt neuleen ihan vaan leggareihin. Tilasin noshilta grafiitinmustat (?) ja materiaalinsa puolesta ovat nekin just eikä melkein. Pienimmästäkään koosta ei paista päivä läpi.

Virallisempi look on samassa neuleessa nuo kuvassa olevat nilkkapituiset "sikarihousut". Termi lainattu h&m:ltä. Mikä on sikarihousu?! Noh, nämä chino-tyyppiset housut ja esimerkiksi ballerinat tai vastaavat.

Iltatilaisuuten voisin laittaa neuleen nahkahousu-tyyppisen ratkaisun seuraksi. Itseltäni löytyy kaapista iänikuiset lepakonnahkalegginssit, mutta tuoreempi termi tarkoittamalleni alaosalle lienee Katri Niskasen second skin pants.


Laukku on syntymäpäivälahja mieheltäni ja longchampin viime kevään mallistoa. Lookki viime lauantailta, kun olin lähdössä joukkueen kanssa ulos syömään ja kuvat napsaisi pikaisesti perheen teini.

Ponnari löytyy päästä aikalailla aina, mihinkäs sitä tiikeri raidoistaan :)


sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Sunnuntain sisustusinspis - 10 ihanuutta Jotexilta (sis. alekoodin)

(postaus sisältää kaupallisia linkkejä)

Tässä remontin tiimellyksessä on tullut laitettua kotia jonkin verran uusiksi muutoinkin. Sohva taitaa olla suurin muutos, mutta esimerkiksi eteiseen tarvitsimme uuden kuramaton ja käytyäni kylässä, inspiroiduin uudesta wc:n matosta. Oli kieltämättä kyllä sen aikakin jo.

Tällä hetkellä sohva kaipaa heittotyynyjen lisäksi uusia koristetyynyjä ja keräsin kollaasiin myös muita suosikkejani tai muuten tarpeelliseksi ajattelemiani juttuja.


Kaamoksen lyödessä pikkuhiljaa päälle huomaan ympäröiväni itseni kynttilöillä, lyhdyillä ja kohdevalaisimilla. Harvassa ovat ne hetket, jolloin kattovalaisimet ovat päällä. Siivousvalot ovat asia erikseen. Aamuisinkin on ihanaa sytytellä pieniä valaisimia ja koska meiltä löytyy älyvalaistus, saa ne tarvittaessa kaikki samasta katkaisijasta kerralla töihin lähtiessä sammutettua.

Aviomiehen siunauksella olen saanut luvan, jopa kehoituksen etsiä uudelle sohvalle vielä toisen ison viltin. Ja koska en pidä siitä, että koirat käyttävät vilttejä ominaan, sain perusteltua tarpeen vilttikorille. Eikös tämä ole klassinen win-win?


Luonnonmateriaalit kiehtovat edelleen nekin. Tosiaan eteisen kuramatto on juuttia ja laminaatin alta kaivettiin esiin aito puulattia. Petivaatteissa pellava tuntuu hyvältä ja aikalailla pesusta pesuun ne pyörivät käytössä.

Laitoimme kesällä myös Pienimmän huonetta kuntoon, sillä kieltämättä siitä tuli mieleen enemmän jokin asuntolan ankea koppi kuin lastenhuone. Hänen sänkynsä pidennettiin täysikokoiseksi ja päiväpeitoksi valikoitui suloinen vohvelikankainen viltti. 



Koodilla LOVEAUTUMN saat näistä ja muista ostoksistasi -20% alennusta tilauksen loppusummasta. Voimassa 7.10.2018. Yksi koodi / asiakas. Alennuskoodia ei voi yhdistää muihin alennuksiin.


torstai 4. lokakuuta 2018

Torstain tunnelmia.

Tunnelmallista torstai-iltaa. Täällä on mennyt viimeiset pari päivää aikalailla täysin sänkypotilaana, olin nimittäin tiistaina hammasleikkauksessa. Useamman tunnin tuhosivat alaviisuria ja porasivat juuria irti leukaluusta. Voin kertoa, että olisin ollut lähestulkoon missä tahansa muualla!

Hammaskirurgi oli kyllä hommansa osaava, eikä operaatiossa ollut mitään valitettavaa. Siinä puoli-istuvassa asennossa kita ammollani valutin kyyneliä ja tärisin. Aikuinen ihminen. Mutta ei se mitään, en kuulemma ole ainoa.

Jälkipöhinät olivat nekin ihan kiitettäviä. Puudutus kesti lähes yöhön saakka ja kotiinviemisiksi apteekin kautta neljä eri lääkettä.


Sen ajan, jonka olen viettänyt hereillä, olen perehtynyt eri sarjojen tuotantokausiin pötkötellen vällyjen välissä. On kodittomia instagramilaisia, norjalaisia teinejä, laulajia keskilännestä, moottoripyöräjengejä ja vampyyreja.

Ruoan on pitänyt olla kylmää ja sosemaista ja tässä olisi ollut äärimmäisen hyvä sauma syödä terveellisiä vihersmoothieita ja saada parantumiseen tarvittavia vitamiineja. Sen sijaan, että olisin imenyt salaattia pillillä, söin jäätelöä. Koska voin.

Oikeasti en ole hirveästi makean perään. Tai siis karkki on asia erikseen! Mutta lähinnä tarvitsen yhden lämpimän ja suolaisen aterian päivässä, muuten voin pahoin. Eli yksi smoothie HK:n sinisestä, kiitos.


Mutta on tässä ollut aikaa muuhunkin kuin loikoiluun. Eilen pesin vessan ja tänään kuurasin kylppärin. Ruoanvalmistukseen ei ole energia riittänyt, mutta onneksi Saarioisten äidit tekevät ruoan joskus puolestani.

Oman ruokani tulisi olla seuraavat kuusi viikkoa sosemaista, ettei leukaluuhun tule murtumia. Voiko pizzan ja punkun laittaa tehosekoittimeen?

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Puutarhan viimeinen syksy.

Alkukesästä heittelin kesäkukkien siemeniä sinne tänne puutarhassa. Ehkä jo silloin tiesin, että se tulisi olemaan viimeinen kesä puutarhassa sellaisenaan. Villinä ja vapaana. Mahdottomana kesyttää enää kitkemällä.

Pitkin kesää esiin putkahteli toinen toistaan kauniimpia leikkoja. Olin vihdoin onnistunut saamaan puutarhani niin täyteen, että leikkojen napsiminen maljakkoon ei tuntunut enää missään. Siltikään en tehnyt sitä.


Koko puutarha tuntui liialta, isolta ja raskaalta. Piti leikata kitkeä ja kuopsuttaa. Olisi pitänyt kastella, mutta kastelupuuhat tapahtuivat lähinnä neljän seinän sisällä suihkussa tunnin välein. Näin kirpeänä syysaamuna on vaikeaa muistaa, miten paahteisia päivät olivatkaan.

Aviomiehen kanssa käveltiin niinä helteisinä päivinä ristiin rastiin pikkuteitä, kurkittiin pihoihin ja päädyttiin ratkaisuun. Se tulisi olemaan kaivinkone ja moottorisaha. Kauan kipuilemani tontin takaosa raivataan vihdoin ensi keväänä ja samalla lähtee puut. Rakastamani satumainen tunnelma tulee vaihtumaan helppoon selkeyteen, mutta hyvällä tavalla.


Puutarhasta poistetaan turhat hiekkakäytävät, joiden ainoa tehtävä tähän saakka on ollut kasvaa heinää. Vai onko kukaan nähnyt tenavaa, joka rientää kauniisti sitä varten tehtyjä polkuja pitkin? Kun leikkimisen kiire ja innostus vie mennessään, ei kai voi vaatia suoria linjoja ja järjestelmällisyyttä.

Kulunut vuosi on ollut tietyllä tapaa lopun alkuja täynnä. Lapset ovat kasvaneet ja elämä on muuttumassa erilaiseksi. Pihalta on poistettu keinut ja hiekkalaatikko, tilalle tulee paikka kierrevolttien harjoitteluun. Mennään elämä edellä.


Kirpsakkaa syysviikonloppua 

torstai 27. syyskuuta 2018

Lapsiperheen toimiva eteinen.

Tuulista torstaita! Blogi on uinunut kesäunta heinäkuusta lähtien ja nyt tuntui oikealta ajalta palata tänne. Instagramia seuranneet tietävätkin, että olemme eläneet remontin keskellä jo jonkin aikaa. 

Aviomies oli suunnitellut meille eteisremontin, jossa kaadettiin seinää ja purettiin kaappia. Minä lisäsin sormeni soppaan ja pyysin, että aulan parketti kaivettaisiin esille laminaatin alta ja samalla voisi olla hyvä vaihtaa eteisen ysikytluvun beigehtävä laatta pois.

Ja laittaa sinne lattialämmitys. Ja oikeastaan sisäkatonkin voisi sama siinä samalla uusia. Ja eikö olisikin hyvä upottaa nyt valaisimet siihen kattoon, kun se kerran ollaan uusimassa. Että lapasesta lähti ja mopo keuli.

Eikä niitä lattia- ja kattolistojakaan takaisin laitettu. Löytyi semmoiset paksummat, joista olin salaa nähnyt unta. Kun lähdettiin tekemään, niin tehtiin kunnolla. Mieluista ja täydellistä. Käytännöllistä ja kaunista.


Nyt ollaan siinä vaiheessa, että täällä voi kävellä astumatta naulaan tai tukehtumatta hiomapölyyn. Voi rakastua uudelleen kotiinsa ensisilmäyksellä. Eteinen on sellainen käyntikortti, josta yleisesti puhutaan. Ja jos olen aiemmin viihtynyt keittiössä, mietin tässä makuupussin asettelua tuohon keskelle aulaa.

Vaikka nämä nyt ovat vain kuvia. Aika tyhjiä lopulta kaikkinensa. Ei meillä oikeasti tältä näytä arkena, vaan ainoastaan nyt hetkellisesti kuvia varten. Näistä kuvista puuttuu mielestäni se elämä, lämpö ja onni, jonka arki tuo tullessaan.

Ne eteistä pitkin viskotut reput ja pari kenkiä, jotka eivät löytäneetkään tietänsä siihen kaappiin, joka juuri niitä varten kasattiin paikoilleen. Hikeä ja kyyneleitä vaatineet, taisi olla sitä vertakin kun kasaajalla unohtui hanskat kädestä. 


Seinästä puuttuu vielä lattialämmityksen ohjain ja eteisen ja aulan välistä eritasolista. Kaapit pitäisi koteloida paikoilleen yläsokkelilla, niin ja tuo ulko-ovikin on menossa vaihtoon. Vaaleat seinät ovat vielä maalaamatta ja katosta roikkuu sieltäkin piuhoja. Mutta hei! Listat on asennettu ja yleensä hoidetaan aina viimeisenä.

Remontti oli ehdottomasti perheriitojen ja itkujen arvoinen. Vähän niinkuin synnytys kaikkine tuskinensa, joka poiki jotain täydellistä, ja jonka kivut unohtuvat hetkessä. Ja taas päätin, että koskaan ei enää remontoida. Ei ainakaan ennen ensi kertaa.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Ohi kiitäneet hiekkalaatikkovuodet.

Pienin on saanut päähänsä, että fanittaa muumeja kovasti. Muumimaailmaan oli päästävä. Ensimmäinen ajatus omien korvien välissä oli, että eikö me olla jo muumit nähty. Ja kaikki muukin. Että ne hiekkalaatikolla istumisen vuodet on omalta osalta ohitse ja hyvä niin.

Kunnes muistin, että Minityyppihän on vasta kuusi. Menee syksyllä vasta eskariin. Sehän on ihan pieni vielä ja vaikka meidän isommat fiilistelevät tubettajia ja huitelevat (tai no toinen niistä huitelee) menoissaan, meillä on vielä pieni.

Ykkösellä ja kakkosella on ikäeroa kaksi ja puoli vuotta. Ne vuodet aikoinaan meni jonkin asteisessa sumussa suorittaen, noh, mitä nyt äidin kuuluikaan silloin tehdä. Oli koliikit ja allergiat ja univelkoja maksan varmaan vieläkin.

Meni vuosia ja Pienin ilmoitti tulostaan. Ensimmäiselle ja viimeiselle tulisikin jo seitsemän vuotta ikäeroa. Ja näille siskoksille neljä. Siinä se on mennyt menossa mukana kantaen. Hengaillen milloin tatamin laidalla karateharkoissa, milloin fudiksen kannustusjoukoissa syömässä tekonurmen mursketta ja nykyisin cheerhommissa.

Pienin on ollut sellainen hang-a-round ja ollut aina olevinaan isompi kuin onkaan. Siltä puuttuu kohta jo neljä hammasta ja lukeakin se osaa hyvin. Matematiikka sujuu ja silti se on vasta kuusi. Ihan pieni. Ja se pienuus pääsee oikeasti unohtumaan.


Siksi me molemmat vanhemmat pyörittelimme silmiämme jollekin muumimaailmalle ja sen sellaisille. Että onhan ne jo nähty moneen kertaan ja Minityyppi ollut mukana. On kyllä, mutta jos keskimmäinen on ollut neljä tai viisi, niin eihän se vauva kantoliinassa ole mitään tajunnut. Ollut vaan ja hengaillut. Siksihän se vauva haluaa sinne uudestaan.

Niin me sitten pakattiin kimpsut ja kampsut, ja jätettiin se yläkoululainen matkasta. Se nyt olisi vasta silmiään pyöritellytkin ja puhunut jollain lyhennetyillä lauseilla ja sanoilla, jotka vain joku kryptaaja olisi ymmärtänyt.

Nämä kaksi, toinen iso ja toinen olevinaan iso, kahlasivat kaksi vanhempaa vanavedessään läpi muumit ja peikot. Oli labyrinttia, sikapelottavia hattivatteja ja mörkö. Noitaa jännitettiin ja hei, tule katsomaan tätä!

Meillä eletään tällä hetkellä jonkinmoista murrosaikaa. Kun isot eivät ole isoja, mutta eivät pieniäkään. Ja kun pieni tuntuu isolta, mutta saadaan viimeisiä vuosia nauttia näistä pikkuisten höpöstyksistä. Niinkuin viereen nukahtamisesta. Tai oksennusten siivoamisesta autosta, niinkuin tänään kymmenen kilometriä ennen kotiovea.

Pienin toivoo pihalle edelleen leikkimökkiä, mutta niin sitä toivoo keskimmäinenkin. Siinä on kuulkaa vanhempien ihan turha mutista, että ettekö te ole liian isoja jo. Eivät ne ole. Me vaan ajatellaan nykyisin ne niin isoiksi, vaikka lapsina pitäisi kohdella ja tukea leikkimään.

Isoja tai pieniä, niin tärkeitä ne ovat toisilleen. Minityyppillä oli jo puolen tunnin automatkan jälkeen ikävä isoveljeä, vaikkakin sen postitosoite tuntuukin olevan seuraava helvetistä. Ja siskokset kulkevat käsi kädessä polkua eteenpäin tukien toisiaan toivottavasti loppuelämänsä.

Ja me vanhemmat voisimme miettiä uudelleen isot ja pienet. Tai ehkä me ei mietitä mitään. Mennään sen flown mukana ja muistetaan, että kiva tekeminen ei riipu iästä.