torstai 25. tammikuuta 2018

Luottomekkoni juhlavimpiin tilaisuuksiin.

Pääsin eilen nauttimaan ravintola Finnjävelin taidokkaasta perinneruokamenusta kymmenen ruokalajin illalliselle viineineen. Itseasiassa jos keittiön tervehdyksen laskee mukaan, niin ruokalajeja oli 12-13! Ei siis ihme, että kotimatkalla hieman vatsa painoi ja väsytti :D

Helsingissä sijaitseva Finnjävel on avoinna enää 72 päivää, kunnes sulkeutuu lopullisesti. Kotisivuilla kerrotaan, että "Finnjävel on kunnianosoitus suomalaisen ruoan todellisille taitureille. Heille, jotka Pohjanmaalla, Lapissa ja muualla Suomessa pitävät yllä ja jalostavat ylpeää suomalaista ruokaperinnettä."

Istuimme "keittiön pöydässä" ja näin saimme samalla seurata taidokasta työskentelyä ja nauttia ensiluokkaisesta palvelusta. Täytyy sanoa, että ilta oli todella onnistunut ja voin lämpimästi suositella tuota paikkaa.


Näissä tilaisuuksissa sitä on mieluusti hieman yli-, kuin alipukeutunut ja tarkoitukseni olikin etsiä Dubaista sopiva mekko illalliselle. En kuitenkaan löytänyt mitään ja päädyin kaivamaan kaapista yhden luottomekoistani, jonka hankin vuosia sitten.

Tuo kotelomekko on täydellisen värinen. Harmaan ja ruskean liitto on juuri oikeanlainen ja klassinen malli sopii tilaisuuten kuin tilaisuuteen. Alunperin mietin lisääväni vielä ohuen mustan vyön vyötärölle, mutta se olikin tehnyt katoamistempun. Pitänee tutkia tyttären kaapit.. :D

Mekkoa olen käyttänyt aikaisemmin mm. häissä ja mukana keikkui myös tuo postauksessa nähty laukku.


Hiukset nostin ylös niskanutturalle, joka muutaman epäonnisen kokeilun jälkeen olikin täydellinen. Testasin nimittäin muutamaa versiota, jossa käytettiin enemmänkin pinnejä ja ponnareita, mutta tämä nuttura kiepautettiin pari kertaa itsensä ympäri kaikessa yksinkertaisuudessaan, ja jäikin ehdottomasti suosikkeihin. 

Youtube ja pinterest ovat näissä kampausasioissa loistavia oppipaikkoja ja täytyy sanoa, että tämä kampaus oli jopa mieluisampi, kuin aiemman postauksen häälook :) Jos nuo pinterestiin keräämäni mallit kiinnostavat, klikkaa tästä suoraan tauluuni.

Tänään onkin sitten vuorossa lisää muotia ja ystävien seuraa, sillä me&i on julkaissut uuden SS18 -mallistonsa ja pidän illalla kutsut. Nopeasti vilkaistuna löysin itselleni kahdet housut ja uskoisin Minityypin ihastuvan flamingomekkoon. Mutta niistä lisää myöhemmin!

Mukavaa torstaita :)

4 kommenttia:

  1. Parhaita onkin just tuollaiset ajattomat vaatteet, mitkä menee tilaisuuteen, kuin tilaisuuteen. Kauniilta näytät ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3
      Mulla on tosiaan muutama luottomekko ja olenkin monesti sanonut, että näitä kannattaa etsiä alennusmyynneistä, vaikkei juuri sillä hetkellä tarvitsisikaan. Usein saa alle puoleen hintaan ja viimeistään kesällä tarvitsee taas :)

      Poista
  2. Juurikin tuollaiset perusvaatteet on niitä parhaita. Itselläni on hakusessa uusi luottomekko. Vanha ja edelleen sopiva mekko kun sai päällensä kastiketta, eikä tuo rasva siitä pois lähtenyt. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts.. kokeilit varmaan jo fairya?
      Onneksi vielä on alet, toivotavasti löydät uuden pian <3

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥