perjantai 15. kesäkuuta 2018

Oman puutarhan viikonloppukimppu ja ajatuksia akkujen lataamisesta.

Autuas viikonloppu on vihdoin täällä ja suunnitelmiin kuuluu ei niin mitään! Aion nukkua pitkään ja ladata tyhjentyneitä akkuja, syödä paljon tuoretta ruokaa, käydä ehkä metsässä haahuilemassa ja halaamassa puita. Sellaista lempipuuhaa, josta tulee onnellinen olo sisälle.

Lämpötilan on lupailtu nousevan lähelle hellerajaa ja voin jo haistaa nenässäni paahteisen iltapäivän tuoksun. Ja kun tienoon kanssaihmiset ovat paenneet kuka minnekin mökeille ja rannoille, saan nauttia hiljaisuudesta ihan yksin.

Hassua sinänsä, sillä olen pitänyt itseäni aina seurallisena ihmisenä. Ehkä olen tässä viimeisten vuosien aikana pienimuotoisesti erakoitunut työskennellessäni kotoa käsin. Nyt kun pitäisi osata keskustella, kuuntelen mieluummin ja välillä unohdun ajatuksiini. En aina muista, etteivät muut niitä kuule ja dialogi pääni sisällä olikin vain sananvaihtoa itseni kanssa.

Täytyy myöntää, että kaikenlainen hyvinvointi on jäänyt viimeaikoina taka-alalle ja siihen on nyt keskityttävä uudelleen. Ihmisellä ei ole yhdeksää henkeä käytettävänä ja elämästä on kyettävä nauttimaan edes ajoittain. Jos kaikki energia menee uupuneen olon korjaamiseen, muutoksia on tapahduttava.

Mutta nyt aloitan niistä asioista, jotka tuntuvat hyvältä, enkä aio suorittaa mitään. Joon sijasta vastaan ein ja rentoudun. Tänään se on seinän takana lämpiävä sauna ja sen kirpsakoiden löylyjen ensipuraisut. Otan mukaani maustettua vettä ja nostan jalat ylös seinää vasten. Siellä kuuntelen sitten kiukaan suhinaa ja seuraan katseellani ikkunasta tuulen taivuttelemia koivun oksia.

Myöhemmin suukotan lapset höyhensaarille ja vetäydyn aviomiehen kylkeen. Koska se nyt vaan on yksi turvallisimmista ja onnellisimmista paikoista maailmassa. Rentouttavaa viikonloppua ihan jokaiselle.

6 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis kimppu ja ihana maljakko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)
      Tykkään molemmista kovasti itsekin! Paria yksinkertaista kasvia yhdistelemällä sai tosi kivan kimpun :)

      Poista
  2. Kaunis kimppu. Täällä ei tunnu tänä kesänä kukkivan mikään. Liekö kuivuus vai epäonninen hoitaminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on kyllä meilläkin tuo kuivuus verottanut kukintaa ja esimerkiksi pioneita odotellaan vielä. Aikalailla ovat aikataulussa, pitäisi vain muistaa kastella.

      Poista
  3. Aivan mielettömän kaunis kimppu oman pihan ja luonnonkukkasista!<3 Kivasti kontrastia!
    Rentouttavaa viikonloppua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina <3
      Huomasin, että mulla kasvaa tosi paljon noita erilaisia valko-vihreälehtisiä kasveja, mutta myös siellä täällä kauniita luonnonkukkia. Juhannukseksi sitten ulkokimput pelkästään luonnonkukista <3

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥