sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Ohi kiitäneet hiekkalaatikkovuodet.

Pienin on saanut päähänsä, että fanittaa muumeja kovasti. Muumimaailmaan oli päästävä. Ensimmäinen ajatus omien korvien välissä oli, että eikö me olla jo muumit nähty. Ja kaikki muukin. Että ne hiekkalaatikolla istumisen vuodet on omalta osalta ohitse ja hyvä niin.

Kunnes muistin, että Minityyppihän on vasta kuusi. Menee syksyllä vasta eskariin. Sehän on ihan pieni vielä ja vaikka meidän isommat fiilistelevät tubettajia ja huitelevat (tai no toinen niistä huitelee) menoissaan, meillä on vielä pieni.

Ykkösellä ja kakkosella on ikäeroa kaksi ja puoli vuotta. Ne vuodet aikoinaan meni jonkin asteisessa sumussa suorittaen, noh, mitä nyt äidin kuuluikaan silloin tehdä. Oli koliikit ja allergiat ja univelkoja maksan varmaan vieläkin.

Meni vuosia ja Pienin ilmoitti tulostaan. Ensimmäiselle ja viimeiselle tulisikin jo seitsemän vuotta ikäeroa. Ja näille siskoksille neljä. Siinä se on mennyt menossa mukana kantaen. Hengaillen milloin tatamin laidalla karateharkoissa, milloin fudiksen kannustusjoukoissa syömässä tekonurmen mursketta ja nykyisin cheerhommissa.

Pienin on ollut sellainen hang-a-round ja ollut aina olevinaan isompi kuin onkaan. Siltä puuttuu kohta jo neljä hammasta ja lukeakin se osaa hyvin. Matematiikka sujuu ja silti se on vasta kuusi. Ihan pieni. Ja se pienuus pääsee oikeasti unohtumaan.


Siksi me molemmat vanhemmat pyörittelimme silmiämme jollekin muumimaailmalle ja sen sellaisille. Että onhan ne jo nähty moneen kertaan ja Minityyppi ollut mukana. On kyllä, mutta jos keskimmäinen on ollut neljä tai viisi, niin eihän se vauva kantoliinassa ole mitään tajunnut. Ollut vaan ja hengaillut. Siksihän se vauva haluaa sinne uudestaan.

Niin me sitten pakattiin kimpsut ja kampsut, ja jätettiin se yläkoululainen matkasta. Se nyt olisi vasta silmiään pyöritellytkin ja puhunut jollain lyhennetyillä lauseilla ja sanoilla, jotka vain joku kryptaaja olisi ymmärtänyt.

Nämä kaksi, toinen iso ja toinen olevinaan iso, kahlasivat kaksi vanhempaa vanavedessään läpi muumit ja peikot. Oli labyrinttia, sikapelottavia hattivatteja ja mörkö. Noitaa jännitettiin ja hei, tule katsomaan tätä!

Meillä eletään tällä hetkellä jonkinmoista murrosaikaa. Kun isot eivät ole isoja, mutta eivät pieniäkään. Ja kun pieni tuntuu isolta, mutta saadaan viimeisiä vuosia nauttia näistä pikkuisten höpöstyksistä. Niinkuin viereen nukahtamisesta. Tai oksennusten siivoamisesta autosta, niinkuin tänään kymmenen kilometriä ennen kotiovea.

Pienin toivoo pihalle edelleen leikkimökkiä, mutta niin sitä toivoo keskimmäinenkin. Siinä on kuulkaa vanhempien ihan turha mutista, että ettekö te ole liian isoja jo. Eivät ne ole. Me vaan ajatellaan nykyisin ne niin isoiksi, vaikka lapsina pitäisi kohdella ja tukea leikkimään.

Isoja tai pieniä, niin tärkeitä ne ovat toisilleen. Minityyppillä oli jo puolen tunnin automatkan jälkeen ikävä isoveljeä, vaikkakin sen postitosoite tuntuukin olevan seuraava helvetistä. Ja siskokset kulkevat käsi kädessä polkua eteenpäin tukien toisiaan toivottavasti loppuelämänsä.

Ja me vanhemmat voisimme miettiä uudelleen isot ja pienet. Tai ehkä me ei mietitä mitään. Mennään sen flown mukana ja muistetaan, että kiva tekeminen ei riipu iästä.


4 kommenttia:

  1. Niin ihanat kuvat. Ja, postaus kuulosti kuin meidän elämästä. Välillä tosiaan unohtaa että nuorin menee vasta eskariin, eli on pieni vielä. Ja, haluaa tosiaan Muumimaailmaan jne. Me tosin jätettiin tänä vuonna muumit väliin ja mentiin kaikki Väskiin. Esikoinenkin "viihtyi" päivän Väskissä ja kuopus oli innoissan kun pääsi seikkailemaan.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Satunnainen lukijasi täällä. Oli pakko kommentoida, kun aihetta sivuttiin meilläkin tänä kesänä.
    Itselläni on jo kaksi aikuista poikaa ja 16-vuotias kuopus. Muumimaailmat ja Väskit on koluttu moneen kertaan kaikkien kanssa.
    Tänä kesänä meidän neiti-kuopus, joka menee lukioon parin viikon päästä, toivoi retkeä Muumimaailmaan, kun mietittiin mitä tehdään lomalla.
    Pyörittelin ensin silmiäni, että oletko tosissasi, mutta sitten tuumattiin, että miksikäs ei.
    Ja niin me vietettiin yksi parhaista Muumilaakso-päivistä äiti-tytär -seurueella, kun iskä kävi työasioissa Turussa :)

    Sannikaarina

    ps. oli muuten yksi parhaista ja leppoisimmista reissuista ikinä Muumimaailmassa, kun ei ollut pikkulapsisäätöä ollenkaan :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus, ja mä myös mieheni kanssa taannoin puhuin juuri tuosta että meidän osalta muumimaailma on nähty, mutta toisealta meidän nuorin 9v. Kyllä varmasti viihtyisi siellä serrkutyttöjen kanssa vallan mainiosti.

    VastaaPoista
  4. Ihanasti kirjoitettu! Ja on niin tärkeää, että lapset saavat olla lapsia, kun tämä maailma yrittää tehdä jo ekaluokkalaisista teinejä ja teineistä aikuisia. Lapsia ne ovat siellä korvien välissä, vaikka miten olisi kovat puheet ja ulkokuori.

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥