keskiviikko 16. elokuuta 2017

Syysmietteitä.

Mistä tuntee syksyn lähestyvän? No tietysti siitä, että neuletyöt ja villasukat on aivan pakko kaivaa taas esille! Tosineulojathan ovat työntouhussa läpi vuoden, mutta itse en ainakaan vielä kuulu kyseiseen joukkioon, ehkä joskus?

Nuo dropsin langat löysin Kärkkäiseltä, jossa pysähdyimme asuntomessureissulta kotimatkalla. Ihastuin väriin välittömästi (eikö olekin ihan syysväri?!) ja näin itseni jo muhkea huivi kaulassa ja saappat jalassa kirpeässä syysilmassa.. ♥

Muita syksyn merkkejä ovat ehdottomasti takkapuiden ilmestyminen sisälle, sekä kynttilät, joita tosin on saanut sateisen kesän iloksi poltella läpi vuoden. Lainasin myös ystävältäni kerroskattilan, jossa parasta aikaa valmistuu mehua oman pihan herukoista, karviaisista, raparperista ja vadelmista.

Eilen keitin pienen mehuerän, mutta tänään sain anopin tänne avuksi ja homma eteni vauhdilla. Onnea on omaan maan mehut koko talveksi ♥


Lähestyvään syksyyn kuuluu tottakai arjen alkaminen, ja uskoisin että nyt viimeistään koulutiet ovat saatu joka puolella aloitettua. Voikun nuo autoilijat nyt muistaisivat turvata koulutiet omalta osaltaan.. Meilläkin on tässä pari vaarallista kohtaa, jotka ovat ihan tarkoituksella 30 km/h rajoituksella. Harmi vaan, että jatkuvasti ajetaan ohitse kännykkä kädessä vähintään viittäkymppiä :(

Arkeen kuuluu myös ateriasuunnittelu, kauppalistat ja viikko-ohjelmat. Ilman paperisia versioita en uskoisi näistä tulevan mitään, sillä yhden aivoilla (ainakaan näillä homehtuneilla) ei muisteta kolmen lapsen ja kahden aikuisen menoja, synttäreitä ja muita aktiviteetteja. Näissä listoissa olen jo ihan pro ja olenkin kerännyt esimerkiksi pinterest kansiooni kivoja vaihtoehtoja. 

Ennen syksyyn kuului myös erilaisten sarjojen uusien kausien alkaminen, muistatteko aikaa ennen Netflixejä ja muita, kun maanantai-illan kohokohta oli Täydelliset naiset ja lasten nukutusrumban hoiti mies, mikäli siihen aikaan ei oltu vielä nukkumassa. Koko viikko oli rytmitetty iltasarjojen mukaisesti :D Nyt vaan ei taida telkkarista juurikaan tulla mitään muuta kuin realitya, poikamiehiä, tyttömiehiä, kokkimiehiä, saaripariskuntia tai talojen purkamista tai rakentamista..

Merkeistä tai niiden puutteista huolimatta varmaa on se, että syksy tulee nopeammin kuin huomaammekaan. Ihan vielä en ole haistanut syksyä ilmassa, mutta siellä se on, ihan nurkan takana jo ♥


16 kommenttia:

  1. Onpa ihana elo- syyskuun keltainen sävy 💛 Maanläheisempi kuin pääsiäisen keltainen.

    Telkkarisarjoja odotellessa pitää turvautua DVD:hin ja YouTubeen. Ollaan katsottu viime aikoina Columboa DVD:ltä. Laatukamaa ⭐️ Nykyiset TV-ohjelmat eivät oikein kutsu.

    Tämä elo - syys - loka on fantastisen energistä aikaa 🍎 Kivaa syksyn odotusta !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Tuo on tosiaan tuollainen sinapin/okrankeltainen ja ihastuin sen lämpöön heti :) Columbo, olin jo unohtanut sen klassikon, vaikka joku aikahan sitten se tuli uusintana tv:stä! Kivaa syksyä sinnekin :)

      Poista
  2. Aivan ihanan väristä lankaa olet kyllä löytänyt! Täytyisi itsekin alkaa taas treenailla tuota neulomista, mulla jäi lankakorit nurkkaan jo tuossa joulun tienoilla... :D Se on mukavaa pimenevien syysiltojen puuhaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sen väristä kuin etsinkin :)
      Ja tuo on vielä superpehmeää ja muhkeaa!
      Pimenevät syysillat ♥

      Poista
  3. Mulla olisi keskeneräisiä neuletöitä korillinen...Mutta kun en saa aikaiseksi mitään :D Sinun lankojen värit ovat aivan mielettömät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sähän olet älyttömän taitava ompelemaan ja saat niitä aikaiseksi vaikka millä mitalla ♥

      Poista
  4. Syksy lähestyy jo monin tavoin. Syksyn kullankeltainen väri langassa.

    VastaaPoista
  5. Iih ihana syksy! Minä ainakin elän yhä kalenteria kouluvuoden mukaan ja syksyllä tuntee olevansa intoa ja uutuuden viehätystä täys! Kaunis väri uudessa työssäsi, neulomiskärpänen ei ole minuun vielä purrut mutta oman äidin käsitöitä otan aina kiitollisena vastaan <3 Mukavaa tunnelmointia Sinulle! (blogissani muuten käynnissä arvonta, tervetuloa osallistumaan!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei täällä ilmoittautuu toinen kouluvuosikalenteri!
      Tai siis itseasiassa mun vuosi alkaa kaksi kertaa vuodessa :D Talvella ja syksyllä!
      Ihanaa syksyä myös sinne ♥

      Poista
  6. Ihana neule tuloillaan kauniin langan kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvituulia :)
      Tuo lanka on kyllä ihana!

      Poista
  7. Kauniit kuvat ja rauhallinen tunnelma. Minä virkkaan kirjavia lintuja :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥