tiistai 19. syyskuuta 2017

Tunnen, siis olen.

En tiedä olenko niin sanottu erityisherkkä, tai mitenkään muutenkaan kovin erityinen, mutta olen aina tuntenut tunteeni voimakkaasti. Aviomies on muutaman kerran sanonut olevansa naimisissa Latinalaistyyppisen naisen kanssa, se kertokoon jonkin verran.

Kiihdyn nollasta sataan nopeammin kuin gepardi, mutta toisaalta taas tunnen muutkin tunteeni kovin syvästi. Olen empaattinen, itkuherkkä, rakastava, syyllistyvä, ilosta hyppijä, fiilistelijä.. Tunnen, siis olen.


Palaan monesti tilanteisiin tai hetkiin, joissa olen tuntenut vahvasti. Olen tuntenut onnea, surua, häpeää, iloa. Myös musiikki ja tuoksut palauttavat minut vahvasti muistoihin, tiedä sitten onko sillekin jotain erityistermiä näiden erityisherkkien, erityistarpeiden ja erityisruokavalioiden maailmassa. Minulle se on vain elämää.

Palaan myös paikkoihin, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen. Kävimme miehen kanssa kahdestaan viikonloppuna kävelyllä vanhan varuskunnan alueella ja jotenkin se hetki vei mukanaan. Kaikki se pysähtyneisyys, autiot rakennukset, joissa joskus on ollut elämää.

Tyhjyyttään huutavat huoneet ikkunoiden takana, muutama tavara siellä täällä. Peili seinällä, josta joku on joskus tarkastanut parransängen pituuden. Ehkä nojannut käsiinsä ja tuijottanut itseään silmiin laskien jäljellä olevia aamuja. Mene ja tiedä.

Nurmettuneet hiekkakentät ja umpeenkasvaneet heinikot, joista on joskus pidetty sotilaallista huolta. Istutukset ja puut siistissä rivissä, rakennusten rapistuneet seinät. Nyt enää syksyn lehtien turmeltunut mädäntyneisyys.


Kuulostaa varmasti oudolta, mutta tunsin jotain todella voimakasta. Niin voimakasta, että mieli palasi noihin maisemiin koko loppuillan. Itseasiassa eiliseen saakka, sillä eilen lähdin matkaan uudestaan, tällä kertaa kameran ja koiran kanssa.

Otin kuvia paikasta, jossa tunsin olevani toisessa maailmassa. Televisiota liikaa katsoneena olin Silent Hillissä tai Tsernobylissä! Ja koska olen hieman hassu ja uskon vähän kaikenlaiseen kaiken ohella, minulle kertoi paljon se, ettei koira suostunut tulemaan lähellekään tuota aluetta. Kuvasin siis kaukoputkella ja laajiksella :D Harmi, että makrot jäi saamatta..

Tuo vanha varuskunnan alue tullaan purkamaan uuden, suuren asuinalueen tieltä, johon on kaavailtu jos jonkinlaista taloa ja toimintaa. Toisaalta hyvä saada tuo käyttöön, mutta miksi kaiken täytyy aina muuttuaaaaa... nimimerkillä palauttakaa varuskunta.

Kaiken kaikkiaan tuo paikka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, toivottavasti saitte kiinni tunnelmasta :)


15 kommenttia:

  1. Hyvä oma muunnelma Descartesin lausahduksesta. Mukavaa syysviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat - ajattelu ja tunteminen taitaa pitää paikkansa :)
      Samoin sinne!

      Poista
  2. Olisi tyhjää jos ei tuntisi tunteita ja toisaalta karmeaa jos tuntisi voimakkaita negatiivisia tunteita.

    Jännän näköiset rakennukset, ikkunat, rappaukset... Hyvin ilmaistu tuo "tyhjyyttään huutavat" huoneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, tunteet ovat tärkeä osa elämäämme <3

      Poista
  3. Mennyttä aikaa: Elämää ja elämää toisella tavalla. Kohta uutta luoden.

    VastaaPoista
  4. Huui, jännän oloinen paikka! Ja varmasti oli sitä, kun ei koirakaan suostunut menemään lähemmäs... :D Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppuna tuolla oli todella autiota kun kuljimme kahdestaan, toisaalta taas arki-iltapäivänä kuului enemmän elämän ääniä ympäriltä :)
      Kiitos paljon!

      Poista
  5. Vaikuttavan vahvat kuvat vetosivat minuun ja kertomuksesi ehkä vielä enemmän. Kiitos! :

    VastaaPoista
  6. Oho, jännä tarina ja hienot kuvat! Mielenkiintoinen paikka, harmi jos puretaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Onhan se harmi, että vanhaa puretaan, mutta toisaalta uusissa on tarkoitus käyttää hyväksi näiden vanhojen materiaaleja :)

      Poista
  7. Vahva tunteminen, oleminen, eläminen on ehdottomasti yksi Sinun ja Minun vahvuuksia. Silloin tiedät todella eläväsi kun tunnet asioita. Kaikki tunteet ovat luonnollisia, ne kertovat sisimmästäsi.
    Me kaksi voimme ymmärtää toisiamme näissä tunteiden vuoristoradoissa, kun av(i)omiehemme ihmettelevät näitä nollasta sataan kiihtyviä pieniä Ferrareitansa. Myöskin meidän on helpompi ymmärtää saman luonteenpiirteen omaavia jälkeläisiämme ja olla sen takia vahvoja, itsevarmoja kasvattajia ja vanhempia kun ymmärrämme miksi teini kapinoi tai eskari-ikäiset kuopukset taistelevat aamuisin viimeiseen asti päiväkotiin lähdöstä.. Me annamme tunteiden valloittaa elämäämme ja osaamme käyttää vahvat tunteet eduksemme. Ole ylpeä tunteistasi yhdessä kanssani <3

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥