tiistai 26. syyskuuta 2017

Vanhasta uutta kivipastalla.

Kirpsakoita syyspäiviä sinne! Viikonlopun kevyen lämpöaallon jäljiltä alkaa taas viilentymään, eikä aurinkokaan ole näyttäytynyt niin ahkerasti parina päivänä. Sen sijaan ainakin täällä ollaan saatu nauttia sumusta ja sumuisista aamuista, jota ovat olleet kauneudellaan henkeäsalpaavia.

Vielä jokin aamu nappaan sen otoksen, missä auringonsäteet siivilöityvät sumun ja kasteen läpi, mutta siihen saakka puhelimen kamera taltioi ehkä hieman melankolisiakin näkymiä järveltä. Noita kuvia näkee muuten instassa, joten jos et ole löytänyt tietäsi vielä sinne, klikkaa ihmeessä mukaan TÄSTÄ.


Eilisessä postauksessa kerroin, miten luonnonmateriaalit inspiroivat tällä hetkellä sisustuksessa. Ne saavat olla aitoja materiaaleja, mutta myös keinotekoisesti tehty muistuttamaan alkuperäisiä. Rouhea kivi ja harmaa betoni etenkin!

Viime syksynä löysin aivan ihanan betoniruukun oliivipuulle, sittemmin oliivipuu sanoi sopimuksensa irti ja ruukku siirtyi lankaköynnöksen käyttöön, jossa on itseasiassa edelleen. Pidin ruukusta kovasti ja olenkin etsinyt vastaavaa, mutta toisen mallista heikoin tuloksin.


Tänään nappasin ruokakaupasta mukaani edullisen kilpipiilean ja sain kuningasidean! Jos valmiina ei löydy, tehdään itse. Viime kesänä ostin kivipastaa, jolla päällystin puisen tarjottimen. Jos tuo postaus on mennyt ohitse, löydät sen TÄSTÄ

Kivipasta on ihan älyttömän riittoisaa, joten hain kasvihuoneesta käyttämättä jääneen, juuri oikean mallisen kukkaruukun ja ryhdyin hommiin. Hieman tuo ruukun kiiltävä ja liukas pinta epäilytti, että pysyykö massa pinnalla, mutta hyvin pysyi!

Vanhasta käyttämättä jääneestä, ikean nyttemmin (kai) jo epämuodikkaasta ruukusta tuli jotain uutta ja kiinnostavaa. Ehdottomasti win-win!

2 kommenttia:

  1. Kiva! Onko tuo samaa mitä betonipasta on vai onko kivipasta erilaista :D mielenkiinto heräsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Mä en ole koskaan betonipastaa käyttänyt, eli tämä on erillinen tuote. Mutta miksei tuo voisi toimia silläkin :)

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥