lauantai 9. joulukuuta 2017

Juuri omiin tarpeisiin sopiva kalenteri.

Moikka moi, mitäs sinne kuuluu? Täällä ollaan menty pää kolmantena jalkana, niinkuin tähän vuodenaikaan ilmeisesti kuuluukin. Eikös ne joululaulutkin toitota kiirettä ja juhlaa :) Noh, siinä kiireessä ihan paras apulainen ainakin itselläni on paperinen kalenteri ja muistikirja. 

Oikeastaan niitä on kyllä vähän enemmänkin kuin yksi, sillä esimerkiksi jääkaapin ovesta löytyy aina viikkolistaus yleisistä menoista, treeneistä, leireistä ja synttäreistä. Muistikirja kulkee kalenterin lisäksi aina mukana, sillä se on yks kaks kun saat loistavan idean ja ihan yhtä nopeasti se samainen idea on kadonnut taivaan tuuliin.

Muistikirjassa on lisäksi mm. kauppalistat, juhlasuunnittelut ja muut to do -hommat ja kalentereita tällä hetkellä kaksi, sillä vuosihan vaihtuu ihan just! Ajatella..



Aiempina vuosina olen metsästänyt täydellistä kalenteria kissojen ja koirien kanssa. Viime vuonna löysin juuri oikean kokoisen ja juuri oikeanlaisen sisuksen, mutta ulkonäkö ei miellyttänyt. Tämä oli oikeastaan hyvä homma, sillä sain siitä tuunaamalla todella mieluisen. Jos et ole lukenut kalenterin muutoksesta, pääset postaukseen TÄSTÄ

Tuo päällystetty kalenteri on kestänyt hyvin ja tosiaan paperikaistaleen ansiosta tarramuovi ei ole vuoden aikana kerännyt itseensä hiuksia tai muutakaan likaa. Suosittelen lämpimästi tätä vaihtoehtoa, mikäli löydät muuten kaikin puolin mahtavan kalenterin :)


Nyt päätin ottaa kiinni erään lukijani muutama vuosi sitten antamasta vinkistä ja tilasin tulevan vuoden kalenterin personal plannerilta ajoissa. Kyseessä on siis kalenteri, jonka saa aikalailla vapaasti tuunata oman näköisekseen jo tilausvaiheessa.

Personal plannerin kalenteriin voi itse suunnitella ulkonäön tai jos luovuus ei juuri sillä hetkellä rullaa, niin valita valmiista malleista. Sisäsivut saa myös rakentaa vapaasti ja liittää viikkonäkymään erilaisia trackereita. Minulla on esimerkiksi viikon ruoat -listaus.

Sisäkanteen suositellaan laittamaan esimerkiksi "jos tämä kalenteri hukkuu, palauta se.." tyyppinen teksti, mutta päätin laittaa siihen yhden lempilainauksistani muistuttamaan tärkeistä asioista. Kaikille ei vain voi olla mieliksi ja että mitä sitten..?

Kalentereita löytyy useassa eri koossa, mutta olen itse huomannut tuon neliön aikalailla parhaimman kokoiseksi. Siinä on tarpeeksi tilaa merkinnöille, mutta mahtuu hyvin kokonsa puolesta käsilaukkuun.

Näillä mennään taas tuleva vuosi merkintöineen, mutta veikkaanpa että tuo itse suunniteltu kalenteri jää käyttöön vastaisuudessakin :)




4 kommenttia:

  1. Ah miten sä olet malttanut olla polttamatta tuota kynttilää?! Se tuoksu on aivan huumaavan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokun se on makkarissa, niin on säästynyt :D
      Ja se tuoksuu tuossa mun työpöydällä ihanasti <3

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, taidan tilata itsellenikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tosi kätevä!
      Olisinpa tajunnut aiemmin :D

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥