perjantai 29. joulukuuta 2017

#lukuhaaste2017 osa 3.

Nyt kun vuoden 2018 Helmet-lukuhaaste on julkaistu, on hyvä käydä läpi vuoden 2017 saldo. Ihan kaikkia lukemiani en ole tähän kirjannut, sillä pyrin merkkaamaan vain yhden per sarja. Olen esimerkiksi lukenut kaksi Marklundia ja koko Calendar Girl -sarjan.

Olen käytännössä lukenut kirjan, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta etu- tai takakannen perusteella ja vasta tämän jälkeen katsonut, mihin haastekohtaan se sopii. Vuoden 2017 koskettavin kirja oli ehdottomasti Taivaslaulu, huonoin lukukokemus oli joko Uimakoulu tai Täydellinen aviomies. Juhannusmurha taas loistava dekkari ja hauskin näistä Tee se itse vauva, mielenkiintoisin puolestaan Alku.

Ensi vuodelle joulupukki toikin Jojo Moyesin Ne, jotka ymmärtävät kauneutta ja kustantajalta on tulossa Hiromi Kawakamin Sensein salkku. Molempien lukemista odotan kovasti! Tämän lisäksi laitoin kirjastosta varaukseen Kate Mortonin Talon järven rannalla, joka vaikuttaa kutkuttavan jännittävältä.

Olen myös huomannut, että tässä vuosien varrella lukumieltymykseni ovat siirtyneet kevyen chic litin puolelta enemmän dekkareihin, mutta kovin koskettavia kirjoja en voi edelleenkään lukea. Kirjoilla on tapana nimittäin vaikuttaa syvästi ja vaivun helposti alakuloisuuteen.

Kokonaisuudessaan voisin sanoa, että olisinpa lukenut enemmän ja tämän pohjilta tavoite onkin hyvä asettaa ensi vuodelle. Mikä oli mielestäsi vuoden 2017 paras, koskettavin tai hauskin kirja? Minkä olisit voinut jättää lukematta?


Helmet-lukuhaaste:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
2. Kirjablogissa kehuttu kirja - Juhannusmurha
3. Suomalainen klassikkokirja
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
6. Kirjassa on monta kertojaa - Nobelin testamentti
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja - Kevyesti kipsissä
8. Suomen historiasta kertova kirja
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis - Täydellinen aviomies
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
13. Kirja "kertoo sinusta"
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa - Tällä tavalla maailma loppuu
19. Yhdenpäivänromaani
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö - Hammaskeiju
21. Sankaritarina
22. Kuvitettu kirja - Alku
23. Käännöskirja - Uimakoulu
24. Kirjassa selvitetään rikos - Pasilan mies
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole - Tee se itse vauva
26. Sukutarina
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia - The Cruelty
30. Kirjan nimessä on tunne
31. Fantasiakirja
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
33. Kirja kertoo Intiasta
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi
36. Elämäkerta tai muistelmateos - Murhalesken muistelmat
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
38. Kirjassa mennään naimisiin
39. Ikääntymisestä kertova kirja
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
41. Kirjan kannessa on eläin
42. Esikoisteos - L.A. Candy
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään - Kirottu talo
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta - Taivaslaulu
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja - Avokadopastaa
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän - Elämäni gangsterina
49. Vuoden 2017 uutuuskirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja


4 kommenttia:

  1. Kiitos kun muistutit tästä! Jokohan sitä ehtisi lapsiperhearjen keskellä tarttua riittävän moneen kirjaan? Pidän itseäni kirjojen suurkuluttajana mutta parin viime vuoden aikana kaikki aika (ja energia) ovat tuntuneet menevän arjen pyörittämiseen... Mutta jospa ensi vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se!
      Tätä muistelin itsekin pohtineeni aikoinani.. Kun ainoa lukuaika oli JOS lapset sattuivat nukkumaan samaan aikaan päikkärit tai illalla jos halusi luopua yöunista :D

      Poista
  2. Selja Ahava, Ennen kuin mieheni katoaa. Koskettavin, ja mieleenpainuvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä luinkin muistaakseni Hesarissa vai missähän oli pitkä artikkeli, kun toimittaja kävi haastattelemassa kirjailijaa ja mietin jo silloin lukiessani, että tämä on varmasti kokemus! Kiitos vinkistä :)

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥