torstai 22. maaliskuuta 2018

Pääsiäisen gluteeniton rocky road.

Toisin kuin joulu, pääsiäinen on minusta värikäs ja ei niin vakavamielisen juhlava juhla. Yhtäkaikki, molempina herkutellaan suklaalla ja molempiin kuuluvat yllätykset, mutta pääsiäinen on ehdottomasti leikkimielisempi.

Pidän enemmän Amerikkalaisesta pääsiäisestä, jossa seikkailevat puput ja pääsiäismunajahdit, silti mielestäni alkuperäinen sanoma on hyvä sisäistää. Jokainen juhlikoon tavallaan tai olkoon juhlimatta, meille pääsiäinen merkitsee loppuviimein herkuttelua ja kiireetöntä aikaa.

Valmistimme tänään esikoisen kanssa rocky road -paloja pääsiäisen hengessä, tosin nämä tuskin sinne saakka säilyvät. Sen verran herkusta jutusta on kyse. Toisaalta valmistus on supernopeaa ja lapsikin osaa tehdä näitä, aikaa vie ainoastaan suklaan jähmettyminen.

Gluteenittomien palojen kanssa kannattaa olla huolellinen ja valita vain tuotteita, jotka itselle sopivat. Keliakialiiton sivuilta löysin tiedon, että kinderit ja nuo pienet suklaamunat ovat turvallisia.


Pääsiäisen gluteeniton rocky road


2 levyä maitosuklaata (käytin pandaa)
1 levy valkosuklaata (käytin pandaa)
pieniä vaahtokarkkeja
pieniä suklaamunia
2 kinder munaa
suolattuja pähkinöitä
(itse tykkään cashewsta ja pistaaseista)

Palastele maitosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa. Ensin vaikka 45 sekuntia ja sitten 30 sekuntia, sekoittele. Tee sama valkosuklaalle, sulatusaika on lyhyempi, suosittelen 2 x 30 sek. Levitä vuokaan leivinpaperi ja kaada sen päälle maitosuklaa. Maitosuklaan päälle sitten valkosuklaa ja kuvioi samalla vaikkapa nuolijalla pohjia myöten sekoittaen. Näin saat hauskan marmoroinnin paloihin.

Lisää suklaan päälle kaikki erilaiset härpäkkeet ja siirrä vuoka jääkaappiin jähmettymään vähintään tunniksi. Palastele ja herkuttele :)

6 kommenttia:

  1. Näyttääpä herkulliselle! En ole koskaan kokeillut tehdy rocky roadia, mutta ehkä eräisiin juhliin voisin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Toivottavasti maistuu, tätä kyllä kannattaa kokeilla :) Ja vaikka varioida ihan oman maun mukaan! Keksejä, nameja jne..

      Poista
  2. Kiitos tästä! Voi kuinka kaikki tykkäsimme. Tapaamme säännöllisesti toisen lapsiperheen kanssa ja nyt oli meidän perheen jälkiruokavuoro. Helppoa ja nopeaa!(Olin muuten pari vuotta sitten toivonut jotain suklaista postausta ja tässä oli nyt sitä kerrakseen, laitoin tähän 500g suklaata!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei onpa ihana kuulla <3
      Haha, tässä oli kyllä suklaata ja sinulla vielä enemmän :D
      Tuollaiset tapaamiset on kyllä kivoja, varsinkin nyyttärijutut! Ja jos tulee mieleen lisää toiveita, niin niitä saa aina jättää :)

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥